Pientä ärsytystä ja muuta höpötystä

Aiemmistakin teksteistäni voi ehkä huomata, että olen jokseenkin kyllästynyt meidän rakennusfirmamme touhuihin. Käyttäisin mielelläni rumempiakin sanoja, niin läpikyllästynyt olen nyt.

Meillähän on myös ns. house manager täällä, joka hoitelee asioitamme, kun olemme poissa. Hoitelee, jos on paikalla, nyt on 6 viikkoa jossain maailman toisella laidalla eikä kukaan hoida mitään. Hänen järjestämänsä työporukka on askarrellut talon eristykset kyllä loppuun, mitenkuten, jotenkuten…

Tarkastelin päivänä muutamana saman miesporukan touhuja naapuritontilla…salaa tarkastelin ja jopa kiikarit otin käyttöön.:) Ihmettelin, miksi yksi miehistä koko ajan meni talon seinää kannattelemaan eli nojaili seinään ja sitten otti pari askelta ja lapioi vähän hiekkaa ja palasi toisen seinän viereen nojailemaan.

Ihmettelin myös, miksi toinen miehistä käveli hiekkakasan taakse ja polvistui siihen. Jotain hän touhusi pienen kiviröykkiön kanssa siinä. Sitten toinen miehistä, joukkueen johtaja, se joka oli nojaillut seinään, saapui samaisen hiekkakasan taakse ja kumartui ottamaan kiviröykkiön välistä … pullon rosé-viiniä ja siitä pullonsuusta sitten otti kunnon huikat. Se polvistunut miekkonen oli hienostuneempi ja kaatoi pahvimukiin juomansa ja pysyi polvistuneena, kunnes muki oli tyhjä.

Iltapäivän mittaan herra johtaja oli niin hyvässä viinissä, että joutui kannattelemaan seiniä lähestulkoon koko ajan pieniä pissimistaukoja lukuun ottamatta. Maan tapa näyttää olevan, että pissahädän yllättäessä talon seinä on paras paikka, joskus aidan reunus kelpaa myös.

Työtahti on näillä miehillä jokseenkin hidas. Se on hidastunut, kun pomo a k a house manager on poissa. Hoitavat hommansa, juokoot viininsä, mutta se, että lähtevät illansuussa ajelemaan noille kippurateille siinä kunnossa, ei ihan hirveästi naurata.

Positiivista täällä on kuitenkin tapahtunut ja paljon. Puutarhurimme on saanut joukkonsa meidän pihalle, välillä jopa kolme kauhakuormaajaa on muokannut maata. Ovat muokanneet maata niin, että vesi valuisi oikeaan suuntaan.

Yksi oliivipuu on istutettu ja muutamia sypressejä kolmen ryhmissä, kuten täällä ilmiselvästi kuuluu olla. Jos joku tietää tarinan siitä, miksi niin pitää olla, niin valistakoon mieluusti meitä kaikkia!

Kummasti se kolmas on piiloutunut. Lopputekstitkin katosivat, kun lisäsin toisen kuvan jälkeenpäin... Pas de souci, solen skiner och livet leker!:)

Missä ranskalainen puutarhani luuraa?

Ei muuten ole hullumpaa tämä marraskuun elämä Etelä-Ranskassa. Päivälämpötilat ovat olleet suloisen lämpimiä ja valoa tuottava aurinko on meitä hellinyt.:)

Kaiken ihanan, valon, maisemien ja lämmön ohella on tietenkin pieniä ongelmanpoikasiakin elämässä.;) Uima-altaassa kasvaa levää, vesi on vihreää. Rakennuttaja on poistanut pumpun, joten vesi ei vaihdu. Sanovat, että kyse on vakuutusasiasta. Olen soittanut vakuutusyhtiöön, olen laittanut ensin yhden sähköpostin ja sitten toisen, vahinkoilmoituksen. Tarvitsemme asiantuntijan tänne tarkistamaan tilanteen. Tiedän, vakuutusyhtiöt täällä ovat täysin ylityöllistettyjä, yli 500 avaamatonta tapausta oli viikko sitten meidänkin toimistolla...yksi uima-allas on pientä, jos talo on tipahtamaisillaan maanvyörymän takia. Mutta minä pieni, uusi, uuden talon omistaja haluaisin, että uima-altaani olisi kunnossa, että siinä olisi edes pumppu ja vesi voitaisiin vaihtaa, mutta ei se nyt onnistu.

Olen kehittänyt jonkinlaisen paniikinkin. En uskalla enää soittaa vakuutusyhtiöön. En osaa sanoa mitään järkevää ranskaksi. Kaiketi stressi on kasvanut liian suureksi.:) En ole ainoa, jolle niin on käynyt. Olen kuullut niin monta tapausta tästä maasta ja maan tavoista, että huhhuijaa! Ei niitä juttuja voi ymmärtää ennen kuin itse on oikeasti ollut keskellä kaikkea. Paskeriville ja muut maassa asuvat ymmärtänevät, mistä kirjoitan.:)

Tällä viikolla tapaan kuitenkin puutarhurin, jonka kanssa tutkailemme tilanteen taas kerran uudelleen. Valtaisa vedentulo, joka marraskuun alussa aiheutti järkyttäviä tulvia siellä ja täällä, selvitti meillekin veden luonnolliset väylät. Niitä pitää nyt tutkailla puutarhurin kanssa. On syytä selvittää, pitääkö (ja voidaanko nyt ennen rakennuttajan vastauksia ja vakuutusyhtiön mahdollisia mielipiteitä) tehdä jotain vai onko odotettava edelleen. Voi kurjuus, jos ja luultavasti kun pitää vielä odotella. Haluaisin niin mielelläni puutarhan jonkinlaiseen kuntoon. Tämä maa on niin hankalaa, kun siinä ei ole kasveja tai hiekkapolkuja. Kaikki tarttuu taas tai oikeammin vieläkin kengänpohjiin kuin kitti tai sementti.

Kittaajista olisikin kerrottavaa, mutta jätän väliin. Sellainen on kahtena päivänä ilahduttanut meitä. Sähköasentajakin kävi ja viettikin useampia tunteja täällä. Luultavasti sai asiat järjestykseen. Se on kyllä uutinen se!:)

Syksyisen kauniita terveisiä täältä Suomesta! Aika kivoja ovat ilmat olleet eli en valita pimeydestäkään. Olen iloinen, ettei ole vielä lunta tullut. Pelkään, että vielä ehdimme valkoisen maankin nähdä ennen kuin vajaan viikon päästä taas palailemme eteläisempään kotiin.

Kuulumiset Ranskan suunnalta ovat siinä mielessä hyviä, että uima-altaan pumppu on vaihdettu. Vesi sitä vastoin on edelleen vihertäväksi muuttunutta kuravettä.:( Saa nähdä, millainen näky meitä loppuviikosta kohtaa...ja miten saamme vesi- ja sähkökustannuksia laskutettua rakentajalta. Uima-altaan tyhjennys ja täyttö eivät ole ihan ilmaisia ja meillä ne on nyt tehty kaksi ylimääräistä kertaa meistä riippumattomista syistä.

Ihanat naapurit ovat pitäneet meitä ajan tasalla tulvatilanteesta. Saamme todella olla kiitollisia tonttimme sijainnista. Aivan lähellä olevan talon puutarha on lähes täysin tuhoutunut tulvaveden alla. Ei silti, että meillä olisi ollut vaaraa, koska eihän meillä mitään puutarhaa vielä olekaan.

Tässä kuvaa meidän "puutarhasta":

Yritän kerätä voimiani ja kirjoittaa puutarhurille. Olisi ehkä hyvä, että hän kävisi katsomassa, miten vedet virtaavat luonnostaan, etteivät tulevat kasvit sitten virtaisi veden mukana. Sillä aivan varmasti vettä tulee vielä muulloinkin.

Tämä viimeinen tulva oli viranomaisten mukaan hyvin poikkeuksellinen, erityisesti siksi, että vedentulo oli raivoisan voimakasta kokonaiset kaksi ja puoli päivää ja vielä senkin jälkeen satoi useampana päivänä. Meteorologien mukaan tällaiset trooppisiksi luokitellut rankkasateet ja myrskyt tulevat lisääntymään, joten varautua täytyy.

Rakkaat naapurit ovat valistaneet meitä myös 20-asteisista aurinkoisista päivistä ja terassilla nautituista lounaista. Vähänkö kivalta on kuulostanut marraskuun puolessa välissä.
Sitä odotellessa nautiskelemme kynttilänvalosta täällä koto-Suomessa.

Jo on ilmoja pidellyt

Huhhuijaa, tulvia siellä ja tulvia täällä. Meilläkin vähän. Onneksi saatiin kaivannot talon ympärille tehtyä ennen viime päivien hurjia sateita ja ukkosia. Monin paikoin vettä on parin viime vuorokauden aikana tullut uskomattomia määriä ja lähikaupungeissa tulvavesi on tunkeutunut kaduille ja taloihinkin. Tienpenkereet ovat sortuneet, puut ovat irronneet juurineen ja autot kelluneet veden mukana. Aikamoista.

Paikalliset kertovat, että ilmastonmuutos näkyy täällä näin. Ennen tuli kylmä kausi sateiden sijaan. Päivälämpötilat pyörivät edelleen hyvin lähellä 20 astetta koko ajan, mikä näin meidän näkökulmasta on ihan vaan ihanaa, jos aurinkokin vielä paistaa. Silläkin on siis kääntöpuolensa.

Sain runsaan viikon ajaksi ystävättäreni vieraaksi. Nautiskeltiin auringonpaisteesta ja kauniista maisemista. Kokkailtiin herkkuruokia ja kutsuttiin naapuritkin illalliselle. Vastavuoroisesti saatiin kutsu heille. Loistavaa boeuf bourgoignonia heillä ja confit du canardia meillä, alku- ja jälkiruokien kera. Herkullista oli ja ihanaa seuraa, mikä sen parempaa.

Jos joltain lukijalta löytyisi resepti-ideoita, niin kiitos jo etukäteen. Kaipaan uusia vaihtoehtoja, kun lähinaapureiden kanssa näyttää tämä illalliskulttuuri olevan kehitteillä. Stressiä ruoanlaitosta en haluaisi ja se on jo ovella…;)

Ihanien auringonpaistepäivien jälkeen tuli sadetta ja kunnon ukkosta. Lentokentälle oli todella vaikea päästä eilen. Joki tulvi ja useat sisäänkäynnit oli suljettu. En ole vielä täysin sisäistänyt lentokentän sisääntuloväyliä, mutta ainakin kahta kokeilin ja yhtä niistä kahdelta eri suunnalta, jonot olivat todella pitkät ja lopputulos oli, että ajakaa sinne tai tänne suuntaan ja tehkää ”demi-tour” siellä, niin pääsette oikealle tielle…onnistui se lopulta. Aikaa todellakin kului, mutta kentälle päästiin ajoissa. Olimme onneksi varanneet runsaasti aikaa sateiden ja ukkosen takia. Monet matkailijat kentällä kommentoivat tätä yllättävää vaikeutta. Vuokra-autoilla liikkuville se oli erityisen hankalaa, kun lento lähestyi ja auto piti luovuttaa eikä edes reittiä kentälle meinannut löytyä.

Kohta pyörähdän taas Suomeen palatakseni loppukuusta takaisin. Reissaamista tämä nyt on, mutta monella tavoin ihan kivaa, pehmeää laskua uuteen maahan ja kulttuuriin.

Remonttimiehiä:

Skorpionikin kohdattu

Täällä ollaan eli pyrähdin Suomeen muutamaksi päiväksi. Miten helppoa elämä voikaan olla! Kaikki puhuvat kieltä, jota ymmärrän ja erityisen helpoksi elämän tekee se, että muut ymmärtävät, mitä haluan sanoa. ☺

Aamukävelyllä eilen, ennen lähtöä, ihailin haikein mielin auringonpaistetta, vuoria ja naapuristoamme. En olisi halunnut lähteä. Harmittelin pientä koiraparkaani, joka joutui nyt tänne kerrostalohuoneistoon päiviksi pitkiksi. Mikä onkaan ollut ihanampaa kuin katsella koiran iloa isolla pihamaalla, jossa aitojen takana löytyy kivoja koirakavereitakin.

Minä palaan takaisin ihan kohta, muu perhe jää tänne toistaiseksi. On vielä niin paljon asioita järjestettävänä täällä suunnalla, että on mahdotonta arvioida, milloin pystymme kaikki yhtä aikaa jäämään uuteen kotiin. Marraskuussa menemme yhdessä pariksi viikoksi ja ehkä uudeksi vuodeksikin taas. Aikamoista reissaamista tämä vuoden loppu tulee olemaan.

Ranskalainen puutarhani. Se on tulossa, toivottavasti perustustyöt saadaan tehdyksi joulukuussa ja hedelmäpuut istutetuiksi silloin. Keväällä on sitten pienempien kasvien aika. Maaperä on saven ja hiekan sekoitusta, erittäin ikävää sateen jälkeen, tarttuu kenkiin ja koiran tassuihin kuin sementti. Siksi isompi koiramme ei tule sinne ennen kuin siellä on parempi pinta tassujen alle. Olen suunnitellut puutarhaani mantelipuita, kahta erilaista viikunaa, aprikoosia ja ehkä kirsikkaa. Olisin niin halunnut sitruunapuun, mutta puutarhuri väittää, että koska talvella lämpötila voi laskea -5 asteeseen, niin sitruspuut eivät selviä. Saatan kokeilla myöhemmin. Voisin laittaa ruukkuun aluksi ja siirtää kylmimmäksi ajaksi autotalliin tai vain pakkasharsolla suojata. Onko kellään kokemuksia?

Pihalla kasvaa villi-geraniumia, liekö ollenkaan suomalainen nimi tuo? Siis sellaista maata pitkin kasvavaa pelargonin sukuista kasvia, jonka lehdet ovat aivan pelargonin lehtien kaltaisia ja kukat yksinkertaisia fuchsianvärisiä. Minulla on kasvikirjakin, mutta niin kiire on ollut, etten ole ehtinyt etsiä kasvien nimiä. Jokin hirveän piikikäs, myös mataava, kasvi viihtyy siellä kuivuudessa myös erinomaisesti ja jokin solanium-suvun kasvi, joka tekee mustia marjoja ja pujoja joka paikassa! Yksi melonikin löytyy pihalta. Joku työmies varmaan syönyt evääkseen ja sylkäissyt siemenen maahan. Otin sen purkkiin, kun naapuri sanoi, että he eivät ole yrityksistä huolimatta saaneet meloneja menestymään. Ajattelin, että pidän sen hengissä ruukussa puutarharakentelun ajan ja istutan sitten maahan uudestaan.

Ensimmäinen skorpionikin löytyi, oli raukka hukkunut uima-altaaseemme. Joitakin pieniä mustia, vähän sirkkamaisia hyönteisiä on joka paikassa, tunkevat sisäänkin. Niitä jopa yritin kirjoistani etsiäkin, vaan en löytänyt sopivan näköisiä. Erilaisia sirkkoja kopsahtelee silloin tällöin terassin laatoitukselle. Tarkempaa tutustumista eläimistöön en ole vielä ehtinyt tehdä. Ilmat ja erityisesti yöt ovat viilentyneet, joten varmaan hyönteistö ja eläimistökin viettää hiljaisempaa elämää. Ai niin, lepakot lentelevät kyllä iloisesti iltasella.

Ensimmäisen kuukauden ajan uudessa talossa oli ongelmia enemmän kuin tarpeeksi. Kolmen viikon jälkeen ongelmat alkoivat tuntua normaaleilta. Kukaan ei tee mitään tai tekee sitten joskus, ehkä. Suurin ongelmamme oli ja on se, että uima-allas alkoi yhtäkkiä vuotaa. Viikossa vajeni n. 30 cm:llä. Allasfirma on luvannut tänään tarkistaa kameran ym. apuvälineiden avulla, missä vika piilee. Toivottavasti löytyy ja vika saadaan korjatuksi. Se selviää minulle loppuviikosta, kun palaan. Minä en harrasta talviuintia viileässä uima-altaassa, joten sen takia ei ole kiire, mutta muuten uuden altaan olisi hyvää toimia kunnolla.

Varsinaista rauhaa emme vielä ehtineet kokeakaan, kun koko ajan ovesta oli tulossa joku, jos ei työmies, niin naapuri. Vähän liiankin vilkasta elämää. Jäi niin paljon tekemättä, kun piti aina istua jonkun kanssa selvittämässä jotain asiaa tai vain kuuntelemassa naapurien kokemuksia. Hauskaa on ollut kuulla, kuinka ranskalaiset päivittelevät, kuinka kukaan voi toimia niin tai näin ja sitten huokaavat perään, että tämähän on Ranska. Niin se onkin!

Huokauksia ja unettomia öitä

...jotka kaikki kumpuavat pikavauhtia lähestyvästä muutosta ja kaikista siihen liittyvistä asioista. Uskomattoman vaikeaa on hoitaa asioita täältä käsin. Kaikesta huolimatta nettisopimus on tehty! Huudan hurraahuutoja, jos se oikeasti tulee toimimaan suht pikaisesti perille päästyämme. Technicien tulee jo ensimmäisenä päivänä ja siitä sitten vierähtänee 3-15 päivää ennen kuin yhteys toimii. Sitä ennen pitää vielä hakea jokin laite muutaman kymmenen kilometrin päästä jostain opticien-liikkeestä, jossa on colis- vai onko se relais colis-toimipiste. On se kuitenkin hauskaa, että nyt on jo lankapuhelinnumero tiedossa.

Tärkeä huomautus Orangen virkailijalta oli se, että postilaatikkoon on laitettava nimilappu, vaikka paperinen teipillä kiinni. Ilman sitä technicien voi poistua paikalta ja sanoa syyksi, ettei löytänyt osoitetta. Jep, niin sitten siellä. Minä huolestuin siitä, että miten mahdan löytää meidän postilaatikon, se kun ei ole portinpielessä. Huolestuin myös siitä, miten se ajoportti alueella saadaan auki. Onkohan meillä jokin kaukosäädin tai puhelin...? Huokaus.

Saakohan kännykän ostettua ilman sähkölaskua, jolla todistaa olemassaolonsa? Kun ei sitä sähkölaskua vielä ole, niin pitänee kopioida viimeisin Suomen sähkölasku mukaan, varmuuden vuoksi. Eihän sitä tiedä, missä muuallakin sitä vielä tarvitaan. Pieni huokaus.

Ensimmäisille päiville uudessa kotimaassa on jo nyt sovittu aivan liikaa tapaamisia. Ymmärsin eilen, ettemmehän me edes ehdi kauppaan saati jonnekin syömään. Talon luovutus on maanantaiaamuna klo 9.00. Edellisenä päivänä saavumme ja yövymme hotellissa. Kaupat eivät taida olla su-illalla auki, joten ei silloin voida ostella mitään eikä meillä olisi kyllä jääkaappiakaan, mihin mitään laittaa säilytykseen. Ennen luovutusta emme ehdi minnekään. Ja siitä yhdeksästä alkaakin melkoinen suma. En tiedä, kauanko itse tilaisuus kestää. Luultavasti kauan, koska olemme palkanneet teknisen asiantuntijan tarkistamaan homman. Muutama syvä huokaus.

Olemme jo yhdeksitoista sopineet keittiökalusteiden tulon, takkafirman tarkistuskäynnin ja iltapäivälle puhelin/nettiasentajan visiitin. Näännymme nälkään tai pyörrymme nälästä ennen kuin iltapäivällä tai illansuussa tulee muuttokuormamme...ja sitäkin pitäisi selvittää jonkin verran, että saisimme sitten nukkumapaikat järjestettyä. Ennen kuorman tuloa meillä ei ole edes yhtä tuolia millä istua. Huokaus. Aah, tämän kaiken realisoitumisesta voin kertoa sitten, kun se on toteutunut. Jos olen hengissä vielä sitten. Ajattelin olla.:)

Muutto lähestyy...

Enää pari viikkoa ja tämän pariskunan muuttokuorma lähtee matkaan. Sitä ennen on vielä melkoinen määrä asioita hoidettavana ja tavaroita pakattavana. Voin sanoa jo nyt, että huhhuh! On jo yöunet melkein menetetty. Lankojen pitäminen hyppysissä on minun tehtäväni ja pelkään koko ajan unohtavani jotain olennaisen tärkeää.

Ranska on tunnetusti byrokraattinen maa, mutta että kaikkien yksinkertaistenkin asioiden hoitaminen on tehty niin hankalaksi kuin on, niin sitä ei aina jaksa ymmärtää. On harvinaisen hankalaa, että melkein joka paikkaan pitää soittaa, sähköpostit eivät tunnu olevan kovin ahkerassa käytössä vieläkään kaikkialla. Suomesta käsin on tukala selvitellä sähkö-, vesi-, puhelin- ym sopimuksia. Onko nyt mitään mieltä, että minun pitää (pitäisi) tietää sähkömittarin numero ja lähinaapurin nimi, etä voin tehdä sopimuksen. Talo on uusi ja mittari on asennettu ja tapaaminen on sovittava paikan päälle,joten eikö sitä mittarinumeroa voisi selvittää sitten paikalla...ei voi, ei voi sopia tapaamista, jollei tiedä mittarinumeroa ja lähinaapurin nimeä. Tietysti myös RIB (pankkitiedot) pitää osata antaa eikä unohtaa niitä kirjoituspöydän laatikkoon, niin kuin minä tein kun soittelin eilen sähkölaitokselle.

Internet-riippuvainen ihminen, kuten minä, kärsii vieroitusoireita jo ajatuksesta, että joutuu odottamaan ennen kuin saa yhteyden uuteen kotiin. Kuinka kauan odotusta, sitä en vielä tiedä. Yritän vielä selvitellä yhtä mahdollisuutta, jonka avulla saattaisimme saada puhelinsopimuksen tehtyä ennen talon luovutusta ja siten nettiyhteyden mahdollisimman pikaisesti. Saa nähdä, onnistuuko.

Ilman ihanista ihaninta ranskanopettajaani en olisi selvinnyt niistä kymmenistä puheluista, joita olen joutunut soittelemaan eri virastoihin. Myös huonekalukauppoihin olen soitellut ilmoittaakseni muuttopäivän ja toivotun tavaroiden toimituspäivän niille huonekaluille, jotka kesällä Ranskasta ostimme. Sanon, että rajoittuneesti ranskaa taitavana puhelut ovat tuskastuttavia. Kuulossani on varmasti vikaa, on välillä todella vaikea tietää, mitä toinen yrittää kertoa tai kysyä, äffät ja ässät on vaikeasti erotettavia minun korvalleni. Välillä ne automaatit, jotka kehottavat painamaan milloin ykköstä ja milloin kakkosta (yhdessä paikassa valintoja piti tehdä 7) puhuvat niin nopeasti, etten kertakaikkiaan pysy perässä, jos edes ymmärtäisin, mikä numero pitäisi valita. Tuossa kohdassa tarvittiin natiivia ranskalaista auttamaan. :)

Opettajani (ranskatar) sanoi eilisen parituntisen sessiomme jälkeen (jolloin hoitelimme sähkö- ja puhelinasioita yhdessä), että ei hänkään ollut ymmärtänyt kuinka hankalaa asioiden hoitaminen ulkomailta voikaan olla. Jonotusta ja odotusta, aikaa kuluu ja puhelinlasku sen kuin kasvaa.

Jännittäväähän tämä kaikki on, myös positiivisessa mielessä. Kutkuttavaa on ajatella, että vielä tämän kuun aikana pääsemme aloittelemaan "uutta" elämää uudessa kodissa, erilaisessa kulttuurissa, vieraalla kielellä. Haastavaa monella tavoin. Uusi talo tuo varmasti tullessaan monia pieniä, toivottavasti ei isoja, yllätyksiä. On selvää, että jossain klikkaa joku juttu, mutta niistäkin jutuista selvitään. :)

Olen hoitanut puutarha-asioitakin taas, ts. pyytänyt toisen tarjouksen (ensimmäinen ei ihan miellyttänyt ja hinta hipoi taivaita). Kiva nähdä, mitä toinen paysagiste suunnittelee ja millä hinnalla. Loka-marraskuu saattaisi olla hyvä aika kasvien istuttelulle, luulen.

Ainoa yritys, jonka kanssa ei ole ollut pienintäkään ongelmaa, on keittiöfirma. Kaikki on toistaiseksi järjestynyt hyvin, yhteistyö sähköpostin välityksellä on sujunut kuin rasvattu. Keittiö valmistunee viikon sisällä muutosta, keittokuntoon kahdessa päivässä, kuulemma. Oma syyni, ettei valmistu kahdessa päivässä kokonaan. Tilasin kivitasot, jotka tulevat tietenkin eri paikasta kuin kaapistot ja niiden asentaminen kuuluu kivifirmalla, joka tulee töihin vasta muiden hommien valmistuttua.

Oikeastaan eniten jännitän nyt sitä, että muuttokuorma tulee ajoissa perille, koska ilman sänkyä ja vuodevaatteita on ikävä asettua taloksi. Ei millään malttaisi asustella hotellissa yhtään ylimääräistä yötä enää. Lasken jo öitä kuin muuttoon kuin lapsi jouluun...:)

Laiskottaa

Taivas ei näytä tietävän, haluaako se olla täysharmaa vai hivenen kirkkaampi. Tällä hetkellä se on kirkkaan harmaansininen tai sinisenharmaa.
Minä olen täysin ilmoista riippuvainen ihminen. Heti silmät avattuani suuntaan katseen ikkunaan ja tarkistan taivaan värin. Tänä aamuna se oli ikävän harmaa, josta johtuen lojuin sängyssä koko aamupäivän. Aloin kirjoittaa tätä tarinaa, laitoin saunan lämpiämään ja totesin, että nyt tulee kyllä kiire. Olen laiskiainen, joka pakottaa itsensä toimintaan kiireen avulla.

Eilen mässäilin kaikilla itselleni sopimattomilla herkuilla, suklaalla ja marsipaanilla niin, että tänään on maha kipeä ja pää sumuinen. Päätös herkuttelun lopetuksesta on jo syntynyt, kaikki makea on poissyöty. Herkut hankin Fiskarsista. Käytiin Petris-nimisessä suklaapuodissa teellä ja kakulla ja sen jälkeen tyhjensin suklaatiskiä tehokkaasti. Osasyy laiskamatoiluun on liiallinen sokerin nauttiminen.

Kesälomamatkailu kotimaassa on muuten harvinaisen mukavaa. Ilma eilen oli ihastuttava, aurinkoinen ja lämmin. Oli kulunut lähes 10 vuotta viime retkestä Billnäsiin ja Fiskarsiin. Ajattelimme siellä, että tänne voisi pyrähtää joka kesä, niin kaunista ja mielenkiintoista siellä oli ja on. Joskus voisi oikein kunnolla tutustua alueeseen, pistäytyä museoissakin eikä vain pienissä ihanissa puodeissa.

Aikaa on vierähtänyt aika lailla sitten viime päivitykseni. Olemme olleet Ranskassa ja vähän muuallakin Euroopassa puolet kesästä. Nyt tehdään kuukauden verran töitä Suomessa ja sitten taas lennähdetään takaisin etelään. Talo on lähestulkoon valmis, emme saaneet avaimia kuitenkaan vielä, mutta syyskuussa pitäisi kaiken olla kunnossa.

Huomasin yllätyksekseni, että ihan ns. tavallisten asioiden hoitaminen, kuten huonekalujen ostaminen, on Ranskanmaalla vaikeampaa kuin täällä meillä Suomessa. Neuvonpitoa hinnasta käytiin johtajan kanssa, istuttiin sohvalla ja kuunneltiin, millä perusteilla hän on valmis tinkimään hinnasta. Yksi johtaja selitti, että oli ollut niin hiljainen päivä, että saadakseen edes yhden kaupan on hän valmis pudottamaan hinnasta melkeinpä puolet ellei yli. Toinen selitti jotain muuta mielenkiintoista. Me suomalaiset emme varmaankaan osanneet tinkiä tarpeeksi.

Toimitusaika ei ole suomalaisellekaan outo juttu. Kuuden viikon mittainen olisi ihan normaali, mutten ollut tajunnut, että "elokuuta ei ole" ja kuusi viikkoakaan ei aina riitä. Yhden sohvan tilasin; toimitus tapahtuu marraskuun puolessa välissä. Lupasivat kuitenkin lainata meille sohvan heti kun tarvitsemme. Varsin ystävällistä palvelua.

Ylipäänsä tuo kaupanteko oli mutkikkaampaa tai vanhanaikaisempaa kuin totuttu tapa täällä. Sopimukset kirjoitettiin lomakkeille käsin ja kolmin kappalein ja allekirjoitettiin huolellisesti. Asioita hoidetaan useammin puhelimitse kuin sähköpostilla eikä omaa sähköpostiosoitetta ole kaikilla työntekijöille, kuten esimerkiksi meidän pankkivirkailijallamme. Saimme hänen kollegansa osoitteen, kun pyysimme.

Hämmästyin, kun jossakin kaupassa näin ilmoituksen, ettei shekkejä enää vastaanoteta. Olisikohan se edistystä?

Ilmat olivat kuitenkin ihastuttavat. Etelän lämpö on suloisen pehmoista, nautinnollista. Vaeltelimme pitkin metsiä ja kapusimme kukkuloiden rinteitä välillä melkein nelinkontin, kun rinteet olivat niin jyrkkiä. Kunto koheni hurjaa vauhtia. Paino sitä vastoin tuskin putosi, kun piti herkutella mm. erilaisilla macaroneilla. Niitähän saa nykyään joka puolelta maailmaa, mutta laventeli- ja orvokkimacaronit olivat meille ennestään tuntemattomia, joten pitihän niitä ja monta muutakin makua maistella muista herkuista puhumattakaan. Täytyy opetella rajoittamaan moisia kokeiluja sitten kun siellä asumme, muuten voi käydä hullusti...

Kesä ja aurinko hivelevät mieltä ja ihoa. Huolimatta onnahtelevasta käynnistäni olen nauttinut täysillä viikonvaihteen kauniista, tosin ei vielä ihan helteisestä, säästä. Helsingin tarjonta rantakahviloiden suhteen on parantunut, mutta lisää vaihtoehtoja kaipaisin. Rannoilla tuulee ja meri on vielä kylmä. Suojaisia terasseja saisi löytyä enemmän. Carousel ja Ursula toimivat aika hyvin. Uusi Mattolaituri tuntuisi kaipaavan tuulensuoja-aitausta. Tukholman Mälarpaviljongen (Norr Mälarstrand) sijaitsee osittain veden päällä ja on ratkaissut aitauksen lasiseinämällä. Jotain samanlaista voisivat Helsingin kahvilatkin keksiä. Lasi ei lainkaan haittaa näkyvyyttä, ulkoilma ja aurinko ovat esteettä läsnä ja mikä parasta tuuli pysyy pääosin loitolla.

Kesäloma lähestyy. Vielä muutama viikko, niin pääsemme liikenteeseen. Sitä odotellessa seurailen hivenen huolestuneena Ranskan poikkeuksellista kuivuutta kuin myös hurjia myrskyjä ja erityisesti sademääriä. Varin departementti oli yksi myrskyvaroituksen kohteista. Tällä kertaa pahin myräkkä taisi osua Cavailloniin, Vaucluseen. Jos moinen kaatosade ja raekuuro osuisi kohdalle jossain matkan varrella, niin miten siitä selviäisi? Talonomistajana mietin puutarhakalustusta, jota ei ehkä uskalla jättää viikoiksi pihalle...monta pientä ja isompaa kysymystä pyörii mielessä.

Tällä hetkellä kuitenkin kaikkein eniten toivoisin rakennusfirmalta päivämäärää, jolloin virallinen luovutus tapahtuu. Se tieto helpottaisi elämää. Voisi tehdä sähkö-, vesi- ym. tärkeät sopimukset vakuutuksista puhumattakaan.

Tälle päivälle toivon niin itselleni kuin muillekin aurinkoa ja mukavaa lämpöä!

Tämän viileähkön toukokuisen illan kunniaksi, Fifin innoittamana, päätin luoda oman signeerauksen. Laitoin linkin Fifin sivulle, mutta entisten kokemusteni perusteella sitä ei näy, mutta sivupalkista löytyy.

Siinä se on, viime viikolla kuvattuna. Kunpa pääsisi katsomaan ja saisinpa sitä puutarhaa vähän eteenpäin!

Sadepäivä. Sopii minulle juuri tänään, koska on pakko lepuuttaa jalkaa. Olen tietenkin innostunut liikkumaan liiallisesti, niinpä jänne oireilee aika lailla. :( Yritän olla kävelemättä liikaa tänään ja ehkä huomennakin. Käyn lymfassa ja toivon, että kipuilu vähenee nopeasti. Liikkumisvimma on kova. Pitäisi päästä kertyneistä liikakiloista eroon ja saada kunto kohenemaan. Syksyllä uusi jalkaleikkaus (onneksi pienempi, mutta 6 vkoa silti jonkun sortin erikoiskengän kanssa käpyteltävä silloinkin), joten sitä ennen on päästävä kuntoon kaikilla tavoin.

Olen vähän crosstrainerilla polkenut tänäänkin, saunonutkin ja nyt jo herkullisen munakkaan aamiaiseksi popsinut. Taitaa olla aika kohentautua siihen kuntoon, että kehtaa lähteä ranskanopettajan luo opiskelemaan ja sitten vielä vähäksi aikaa työhön. Olen siis edelleen sairauslomalla, joten työssä käyn vain tärkeimmät asiat hoitamassa. Runsaan kuukauden päästä aloitankin kesäloman, joten täyspäiväisesti ehdin olla töissä vajaan kuukauden. Kuulostaa juuri nyt ihan hyvältä.

Saappaaton elämä alkoi eilen. Tänään sitten onkin vähän kivuliasta kulkea, kun innostuin tietenkin eilen tepastelemaan ehkä hivenen liikaa. Kivaa kuitenkin oli, kävin koirani kanssa ulkona, vaikka satoikin. Mikä vapauttava tunne!

Tosin uusi leikkaus sovittiin syyskuun lopulle, toisen jalan isovarpaan nivelrikko, haha, hallux rigidukseni, putsataan silloin ja taas seuraa 6 viikkoa kävelyä jonkinlaisen erikoiskengän kanssa. No, mutta silloin saa varata heti sille jalalle. Sitä ennen aion kuntoilla, mikäli jalkani vain sallivat, runsaaaasti!

Mikä ilahduttavaa, lääkärini oli hämmästynyt nilkkani liikkuvuudesta ja kysyi pariin otteeseen, mitä olen tehnyt, että se on niin hyvä jo nyt. Jee, osaan ajatella ja toimia oikein (ainakin tässä asiassa osasin).:)

No, nyt saavat sairaskertomukset jäädä tähän vähäksi aikaa.

Ranskalainen puutarhani on, kuten olen useamman kerran kertonut, suunnitteilla, mutta ainuttakaan ehdotusta en ole suunnittelija-avultani vielä saanut. Taidan tänään lähettää pienen viestin ja kysyä, saisinko jotain vinkkiä ennen heinäkuista tapaamistamme, että voisin itsekin osallistua asiaan jo nyt. Tapaaminen on kuitenkin sovittuna ja sekin tuntuu hyvältä.

Ranskalainen keittiöni on jo suunniteltu ja tilattu. Lupasivat tehdä sen valmiiksi heinäkuun alkupuolella eli sen pitäisi olla toimintakunnossa meidän perille päästyämme. Jännittävää, erityisesti se kivitason väri.

Itse talosta ei rakentaja ole vieläkään ilmoittanut mitään valmistumispäiväarviota (sanahirviö). Sen verran tiedän, että ulkomaalaus on menossa. Oletan siis, että koska sisätilat olivat jo aika pitkällä maaliskuussa, niin talon on oltava valmis heinäkuussa. Ongelmaksi voi muodostua vastaanotto, kun me emme ehdi sinne välttämättä ajoissa. Katsotaan, uskaltaakohan kukaan tuntemistamme ranskalaisista ottaa sen virallisesti valtuutettuna vastaan.

Sähkö- ja vesisopimukset, internet-kuviot pitäisi saada toimimaan heti, jo ennen kuin me sinne ehdimme. Pientä haastetta siis, mutta ennen kaikkea kihelmöivää odotusta!:)

Hurmaavan kesäinen ilma! Palasin juuri osteopaatilta, saapastellen. Olipa mukavaa, mielelläni olisin vaeltanut vähän pitemmälle ja istahtanut rantakahvilaan. Jätin sen tekemättä, kun eilen rasitin nilkkaani jo niin paljon, että tänä aamuna en juurikaan uskaltanut ilman saapasta astua. Kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä, sitä minulta on aina puuttunut.

Puutarhasuunnittelijan kanssa olemme jo sopineet tapaamisen heinäkuulle. Mitään suunnitelmaa tai luonnosta en tosin vieläkään ole saanut, katsotaan saanko ennen tapaamistamme. Ehkä kyselen sen perään huomenissa.

Keittiöfirmakin eilen ilmoitti käyneensä ottamassa mitat paikan päällä. Sanoivat, että tuleepa talosta kiva. Ai, että sai sellainen pieni lausahdus hymyn huuliin. Sitä kärsivällisyyttä tässäkin kohdassa kaivataan; vielä pitää jaksaa puolitoista kuukautta ennen kuin pääsen taloani katsomaan. Oikeastaan lähes kaksi kuukautta. :(

Varasin tänään monta lymfahoitoa, joista olen todella iloinen. Sen rentouttavampaa hoitoa ei taida ollakaan. Nestekierto on saatava toimimaan, olen enemmän tai vähemmän vain löhöillyt viimeiset viisi viikkoa ja sitäkin ennen liikunta oli aika olematonta, joten aika stagnaatio-tilassa olen. Kyllä noin pitkä liikkumattomuus tässä iässä tuntuu vähän joka paikassa.

Nyt pieni ihana koirani haluaa seurustella. Pieni kieli lipoo kasvojani, joten kirjoittamisesta ei nyt tule mitään...

Hiljaiseloa täällä. Ihanaa auringonpaistetta ja lämpöä ulkona. Virtsis. Voi pönttö! Toisen kerran elämässäni, mistä ihmeestä sen olen saanut. Epäilen jopa, että se on muhinut leikkauksesta saakka, siis sairaalasta?? En ole syönyt antibiootteja ainakaan 20 vuoteen, onko pakko nyt? Olen tosi väsynyt ja tunnen oloni heikohkoksi, joten kai olisi pakko aloittaa...huokaus.

Olisi niin ihanaa lähteä ulos, ottaa kirja mukaan, kävellä ja istahtaa jonnekin kahvilan terassille nauttimaan auringosta. En jaksa, en halua, kun jalkapuolena kävely ei ole selälle eikä lonkille pelkästään hyväksi. Sitä paitsi hikoilen nyt ihan liikaa. Kaikki ihana kurkkii tuolla ikkunan takana ja minä taas lötkötän sängyssä. Käyn tänään töissä, eilenkin ja huomenna, mutta vain vähän.

Äitienpäiväkin meni tässä epämääräisessä olossa. Hyvä päivä se silti oli, sain kaksi lahjaakin.:) Langattoman jutskan, jolla saan printattua etänä. Oliko tuossa mitään järkeä? En diggaa näistä teknisistä laitteista. No, en ole osannut sitä vielä asentaa, vaikka pitäisi olla äärettömän helppoa. Toiseksi lahjaksi sain manikyyrin ja shellac- kynsilakkauksen. Se lakkaus kestää hyvänä n. 2 viikkoa, minulla jopa kauemminkin, joten ennen lomaa käytän lahjakortin. Kiva juttu. Harkitsen jopa varpaankynsiin samaa. Turhamaisuus tekee joskus hyvää, jopa näin ajatuksen tasolla.

Puutarhasuunnittelijaani olen saanut yhteyden, tosin alustava suunnitelma ei ole vieläkään ehtinyt tänne asti...lupauksesta huolimatta. Tapaamistakin yritämme sopia, mutta keskustelun tahti on hitaahko.

Keittiönkin olen tilannut, ainakin ilmoittanut, minkä kolmesta vaihtoehdosta valitsimme. Vastausta ei ole sieltäkään kuulunut. Ehkä se tulee laskun muodossa jossain vaiheessa. Yksi nuori nainen, jolla on ranskalainen isä, sanoi, että ranskalaiset ovat niin hankalia. Uskoisikohan?:)

Toukokuu! Kylmä. Vappu vietetty, hyvin meni, saapasjalkakissakin tanssi ihan iloisesti. Hämmästytti ihan itseäkin, että parissa päivässä keppien jättämisen jälkeen voi jo tanssahdella, vaikkei jalka oikein mihinkään suuntaan taivukaan, paitsi polvesta ja lantiosta, mutta sehän riittääkin.:) Yannick Noahin ja Patrick Fiorin tahdissa sampanjalla suuta kostutellen ilta sujui.

Häätkin pääsin seuraamaan monesta koosteesta ja netistä kaiken lisäksi. Kauniit olivat, englantilaiset, vähemmän tunteelliset kuin pohjoismaiset. Pidin puvusta, morsiuspari oli kaunis, kaason puku oli upeaakin upeampi, pelkistetty, äärimmäisen hyvin istuva. Olisipa moinen vartalo.;) Onnea toivotan nuorelle pariskunnalle. Kuninkaallinen elämä ei kauheasti kadehdituta.

Nyt täällä suunnitellaan kesälomaa. Vähän myöhässä ollaan, laivapaikkoja ei enää löydy ihan niin kuin haluaisimme. Monta muutakin pientä mutkaa on selvitettävänä, mutta eiköhän tästäkin selvitä. Tämä pariskunta tähtää Ranskaan, ei tiedä, onko talo valmis vai ei, mutta aikoo mennä ostamaan sänkyjä. Keittiötilaus on edelleen tekemättä kivitason valinnan vaikeuden takia. Puutarhasuunnittelija ei ole vastannut kyselyyn. Ranskalaisten kanssa olemme tekemisissä. Opettelua kaikki tämä.

Ranskanopettajani lupasi, että syksyllä siirrytään siihen osioon kieliopista, että opin ajattelemaan ranskalaisittain. Ahaa, toivon niin. Hän sanoi, että nyt olen suomalainen, joka Ranskassakin ajattelee suomalaisittain. Oikeassa tietenkin on. Mutta, että kunhan selvitän seuraavan osion kurssistamme, opin ranskalaisen tavan ajatella, mutta pysyn edelleen suomalaisena.:) Odotan kiinnostuksella syksyä!

Auringonpaiste se vain jatkuu ja mikä sen parempi. Tosin tämä jalkapuoli ei vieläkään juuri ulos lähde. Katsotaan miten käy viikonloppuna, kun saan jättää kepit pois. Uskaltaakohan sitä kävellä ollenkaan ja kipeytyyköhän nilkka pahasti? Se selviää suhteellisen pian. Kyllä odotan sitä, että saan edes yrittää varata tuolle saapasjalalle. Epätasapainoistahan kävely tulee olemaan saappaan kanssa. Joka tapauksessa haava on parantunut hyvin. Lymfa teki hyvää ja nilkka on lähes normaalin paksuinen, paitsi nyt siitä jänteen kohdasta, missä repeymä oli.

Mutta ihanaa siis. Olen käynyt töissäkin katsastamassa muutamana päivänä. Portaiden alastulo hirvittää, mutta muuten ihmisten tapaaminen teki hyvää. Ranskantehtäviä parissa kulutan monta tuntia päivässä. Kertaan kielioppia. Sitten kuuntelen ja luen. Puhepuolen kun saisi parempaan kuntoon vielä, niin olisinpa iloinen.

Kesälomaa tässä ohessa suunnitellaan, rakennusfirmalta ei ole tullut tietoa, valmistuuko talo heinäkuussa vai ei. Varustaudun syyskuuhun. Ajateltiin kuitenkin mennä katsomaan tilannetta heinäkuussa. Jännittävää. Keittiökin pitäisi tilata, mutta kivitason kivilaji on nyt vaikea pähkinä. Haluaisin mahdollisimman vaaleata ja pyysin tarjouksen Cashmire white-graniitista, joka nyt sitten ei olekaan aitoa graniittia, vaan sellaista huokoisempaa kivilajia, joka vaatii sinetöintiä tai miksi sitä nyt kutsutaankaan. Haluan sellaista kiveä, jota ei tarvitse käsitellä ja joka olisi vaaleahkoa. Mistä sen löydän? Keittiöfirma ei ole ollenkaan kiinnostunut minun kivitasoistani, nähtävästi hankaloittaa heidän työtään.

Huomenna on sitten ne vuosisadan häät. En taida ehtiä katsoa (vaikka kyllä haluaisin, on se sitten miten tyhmää tahansa).

Iloista pääsiäistä!
Minun pääsiäseni on hyvin iloinen, tikit on pois ja kävely on huomattavasti siedettävämpää saappaan kanssa! Pääsiäispupu oli myös muninut (vai kukkoko se munii?) sänkyyni suureksi yllätyksekseni jo tänään, en siis tajunnut, että jo tänään on pääsiäissunnuntai. Siinä meni vähähiilarisuus hetkeksi, mutta kaipa tästä taas huomenna jatketaan.

Laitan tähän yhden osoitteen, jossa Elina Hytönen on hienosti koostanut rasva-asiaa. Asiaa, josta puhutaan, muttei tarpeeksi. Ihmiset ovat niin auktoriteettiuskoisia ja uskovat, että lääkärit oikeasti tietävät. Eivät tiedä. Toki jotkut seuraavat aikaansa eivätkä ole täysin lääketehtaiden talutusnuorissa, mutta useimmat seuraavat niitä oppeja, jotka ovat joskus saaneet eivätkä joko ehdi tai edes halua perehtyä uusiin tutkimuksiin, joita on. Näytön astekaan ei enää ole heikko, joten nyt nauttimaan rasvaisestakin pääsiäsruoasta hyvällä omalla tunnolla. Tässä se osoite: http://www.elinahytonen.fi/2011/03/rasvaisen-ruoan-ylistys-lyhyt-rasva-aapinen-2/.

Laiton linkinkin, mutten edelleenkään saa niitä näkyviin. Osaako joku kertoa, missä vika?

Tänään menen töihin. Taivas on sopivan harmaa, joten ei haittaa. Vielä en tiedä, miten selviän muutamista portaista, mutta saappaan laitan jalkaani, vaikka se leikkaushaavaa painaakin. Enää ei onneksi satu yhtä paljon kuin alkuvaiheessa. Runsaan viikon päästä saan heittää kepit nurkkaan. Muu ei sitten estä liikuntaani kuin pahuksen saappaan hankaus. Saattaa olla, että soitan sairaalaan ja kysyn, löytyisikö jokin toinen malli, joka sopisi paremmin. Pääsiäisen jälkeen teen sen, jos homma ei ala hoitua muuten.

Tarvitsen jo jotain virikkeitä. Puolitoista viikkoa olen lojunut täällä lähes paikoillaan, päivät yksin kotona. Jostain syystä en ole halunnut juuri ketään tavata enkä kenellekään ole edes soitellut. Kaipa tämä toipuminen on vaatinut omaa rauhaa. Tosin nautin yksinolosta muutenkin, mutta liika on liikaa. Siispä puolen päivän vierailu työpaikalla tulee tekemään hyvää.

Alors, pukemaan!

Ma prof de français est en train de venir chez moi ce matin. Chouette! Saan taas harjoitella, ranska on varsin haastava kieli minulle. Ymmärrän puhetta kohtuullisen hyvin, luenkin, vähän kirjoitankin, mutta huhhuijaa puhuminen on jokseenkin takkuista. Erittäin takkuista sanoisin.

Mais depuis une heure je vais pratiquer la langue orale! Très bien!

Nyt valmistautumaan, se vie nimittäin aikansa, kun yhdellä jalalla kulkee.:)

Iloista alkanutta viikkoa kaikille mahdollisille lukijoille!

Sunnuntai ja aurinkoa, ihana päivä. Mies pesee ikkunoita, ihana mies. Laittoi minulle lounaaksi tomaattikeittoa ja paistoi toiveeni mukaisesti "muffinsseja", jotka muistuttavat lähinnä pekonimuruilla höystettyjä munakkaita. Suosin vähähiilarista ruokavaliota erityisesti nyt, kun liikkuminen on aika olematonta. Tomaateissa tosin on hiilareitakin, mutta sunnuntaina saa herkutella, eikös vaan?

Heiluttelen välilllä parin kilon puntteja, että saisin joitakin lihaksiani säilytettyä tässä liikkumattomassa olotilassani. Yritän tehdä jotain vatsalihasliikkeitä ja siinä se sitten onkin, liikunta. Olen jo näiden viimeisten 7 kuukauden aikana lihonut ties kuinka monta kiloa, kun en ole voinut normaaliin tapaan kävellä. Entiseen verrattuna energiankulutus on ollut olematonta enkä osannut ajoissa vähentää ruoan määrää. Nyt yritän minimoida ylimääräisten kilojen muodostumista. Saa nähdä kuinka käy. En mahdu oikein mihinkään vaatteisiini, joten pakko on saada senttejä pois. Haluaisin niin mahtua kesävaatteisiini.

Aurinkoinen lauantai alullaan. Päivä etenee samalla tavalla kuin muutkin päivät tämän toipilaan elämässä. Pannullinen teetä on juotu, aamun paperinen lehti luettu, netistä kahlattu läpi useita lehtiä. Käväisty lukaisemassa muutamaa blogia ja nyt Télématinia seuraamassa.

Vaikka nämä tekstini ovat lähinnä päiväkirjanomaisia turinoita tylsähköstä päivärutiinistani, niin tänne saa toki kommentoida ja antaa vaikka vinkkejä hyvistä kirjoista tai puutarha-asioista tai ihan mistä tahansa.

Kirjakatsaukseni jatkuu...Luettuani eteenpäin Justine Lévyn kirjaa (Rien de Grave), lisään toisen esimerkin hänen kirjoitustyylistään, joka kertoo, että lauseet voivat olla pitkiäkin (Louise, päähenkilö, kertoo äidistään): "Elle n'était pas encore malade, ou elle ne le savait pas encore, mais elle était si mal, presque aussi mal que moi peut-être, elle l'aimait tant, pas comme moi mais elle l'aimait tant, elle non plus elle ne comprenait pas, alors elle est venue à la maison, elle m'a caressé longtemps les cheveux, elle m'a roulé un joint et je me suis endormie. Le lendemain matin, je l'ai appelé sur son portable."

Olen ihastunut Justineen, lahjakas kirjoittaja ehdottomasti, tyylissä näkyy naiiviutta, kirjailijan tietty neuroottisuus kuultaa läpi, silti niin aidon tuntuista kuvausta.

Ihana auringonpaiste! Perjantai! Kaikki siis hyvin. Perjantai on lempparipäiväni, koko viikonloppu on vielä edessä. Tällä hetkellä tällaisena lähinnä sängyssä tai sohvalla aikaani viettävänä ei työ rasita liiemmälti, mutta silti tuntuu hienolta, että tänään on perjantai. Toivottavasti miehellä on illalla ja viikonlopun aikana aikaa seurustella minun kanssani vähän enemmän. Itsekäs toive – hän joutuu pitkien työpäiviensä ohella tekemään täällä kaiken, ulkoiluttamaan koirat, laittamaan ruoat meille kaikille ja ties vaikka mitä ja minä vain kyselen, että eikös nyt olisi hetki aikaa istahtaa tähän viereen.

Ensi viikon lauantaina saan ompeleet pois jalastani. Sitä odotan, koska ne tikit ovat sellaisessa kohdassa, että tuo saapas hankaa niitä, joten en voi liikkua edelleenkään...en siis saisi astua askeltakaan ilman sitä ja keppejä. Nyt hyppelehdin yhdellä jalalla keppien kanssa. Se tuntuu välillä vähän turvattomalta, jos horjahtaisin, niin miten nilkan kävisikään. No, toivon, että tikkien poiston jälkeen se ärsytys vähenee ja saan vihdoin saapastella vähän enemmän.

Katselen aikani kuluksi Ranskan tv2:n télématinia. William Leymergier näyttää olevan lomalla. Hän on yksi suosikeistani. Ihastuin jo ikuisuus sitten häneen. On ollut hauska huomata, että hän edelleen on mukana. Toinen ajanvietteeni on kuunnella France Bleu Azur -nettiradiota. Sieltä tulee sopivassa suhteessa kevyehköä nykymusiikkia ja puhetta. Lukeminen on kolmas tapani kuluttaa aikaa.

Justine Levyn kirja, josta aiemmin mainitsin, on puolessa välissä. Tykkään siitä. Kirjahyllyssäni on hänen ehkä ensimmäinen teoksensa "Tapaaminen Sorbonnen aukiolla", siitäkin pidin silloin kun sen luin. Siitä on muuten varmaan yli kymmenen vuotta. Justinen tyyli on omaperäinen, nautin hänen lauserakenteistaan, helppolukuista tällaiselle kieltä vasta opiskelevalle, todisteeksi tällainen lause: "Adrien m'a quittée pour une autre. Adrien ne reviendra pas. C'est ça, être adulte. être adulte, c'est être remplacée." Jatkan lukemista.

Auringonpaistetta kaikille!

Tänään on se päivä, jolloin raahaudun ensimmäistä kertaa kodin seinien ulkopuolle perjantain jälkeen. Pakotan itseni laittamaan Walkerin jalkaani, kiellän itseäni kiljumasta tai edes voihkimasta ja yritän kävellä puolivaraavasti kahden sauvan kanssa ulos, autoon ja osteopaatille. Sinne on kavuttava muutamat portaatkin. Vähän hirvittää, mutta toivon, että haavakohta ei tästä ärry. Osteopaatti tekee varmasti hyvää, saa ne nesteet kiertämään, mitä osteopaatit kierrättää...selkäydinnesteet. Kyseessä on kraniaaliosteopaatti, joka ei juurikaan vääntele mitään.

Sen kokemuksen jälkeen aion palkita itseni lasillisella viiniä. Luulen, että ansaitsen sen. Saatan ottaa jopa kaksi lasillista. Enempään ei ole syytä sortua, koska haluan nukkua hyvin.

Ranskalainen kiinteistövälittäjämme laitteli sähköpostia. Ihana ihminen, pitää meistä huolta. Loistavaa palvelua, aivan alusta asti, siis siitä kun otin yhteyttä kiinnostuttuani yhdestä rakennuskohteesta. On ollut turvallista tehdä talokauppoja, vaikka kieli ei ole ollut ollenkaan kunnolla hallussa. Kohta talo on valmis, noh, menee siihen vähintään kolme kuukautta, mutta sitten jee-eee!

Ihana auringopaiste ulkona! Pääsisinpä sinne reippailemaan, vaan enpä pääse. Tänäänkin vietän suurimman osan päivääni makuuasennossa tai puoli-istuvassa ehkä, jalkaani kuitenkin yläilmoissa pitäen. Huomasin eilen, kun keppien kanssa hyppelin keittiöön ja istuskelin ruokapöydän ääressä jonkin tovin, niin nilkkaapa alkoikin särkeä oikein kunnolla. Se kesti aikansa ja loppui. Kai se hyppelyn aiheuttama tärinä aiheuttaa kivun.

Joka päivä on parempi nilkan suhteen. Tänään en vielä ole kurkistanut leikkaushaavaa. Toivottavasti sekin on paremman näköinen...tsekkaan myöhemmin.

Sain eilen keittiöfirmalta tarjouksen Ranskan-kodin keittiöstä. Valinta on vaikea, yritän pähkäillä. Tummanruskeat alakaapit ja valkoiset yläkaapit, vaaleaa puuta, vähän tummempaa, lähinnä ehkä teakin väristä puuta? Tummanruskea-valkoinen tuntuu nyt jo vähän vanhanaikaiselta. Eikö se ollut jo muotia ja mennyt? Tällä hetkellä keikuttelen mielessäni sitä tummempaa puuta, mutta tykkään siitä vaaleastakin...keittiö ei ole suurensuuri, joten vaalea voisi olla parempi tai sitten ei. Mietintä jatkuu.

Puutarhasuunnittelijaltamme Claudialta ei ole tullut mitään viestiä. Kunhan saan hänen käyntikorttinsa nenäni eteen niin laitan muistutuksen, että täällä yksi pariskunta odottaa vähän ideoita puutarhaansa. Luulen, että Claudia ei pidä kiirettä, kun vielä ei voi mitään tehdäkään. Minähän haluaisin nähdä vähän mallia ja keskustella vaihtoehdoista.

Odottavan aika on ehkä vähän pitkä...tämä on vasta toinen arkipäivä tässä tilassa ja nyt jo haluaisin pois tästä. Kai sitä tottuu.

Edelleen lötkötän sängyssä. Kirjoitan näitä nilkkapäivityksiä ihan itseni iloksi, että jälkeenpäin voin tsekata, miten paraneminen edistyi. Vielä on nilkka sen verran arka ja haava sen verran avoin, etten Walker-saapastani jalkaan halua laittaa, se painaa ja hankaa niin paljon, etten usko leikkaushaavan paranevan sitä käyttäen, joten nyt lepään ja konkkaan yhdellä jalalla sauvojen kanssa silloin, jos ihan pakko on. Kai sitä nyt viikon verran voi näin aikaansa viettää. Toivottavasti en ihan rapakuntoon mene, vaikka aika rapaisessa kunnossa jo olen, kun en yli puoleen vuoteen ole kunnolla lenkille päässyt.

Kertaan vielä itselleni nilkkavammani historian. Lokakuun ensimmäisenä päivänä viime vuonna, keskellä kirkasta päivää tulin kotiin, vaihdoin lenkkarit jalkaani tarkoituksena viedä koira ulos. Hyvät lenkkarini tuntuivat kuin olisivat pienentyneet (oikean jalan kenkä vain). Jalan kaaren kohdalla, ulkosyrjässä, tuntui kuin se olisi turvonnut ja kun hyvin tuettu kenkä painoi siihen, niin auch, että sattui. Lähdin kuitenkin ulos, mutta lenkki jäi lyhyeksi, kipu siirtyili paikasta toiseen, tosin hyvin pienellä alueella.
Kotiin palattuani vaihdoin toiset, vähemmän tukevat lenkkarit ja päätin lähteä kävelemään runsaan neljän kilometrin matkan ranskantunnilleni. Se sattui! Tapanani on kävellä joka paikkaan ja päivittäin kilometrejä kertyi (huom! imperfekti) toista kymmentä.

Kyseisen lokakuun päivän jälkeen olen kerran yrittänyt kävellä pitemmän matkan ja sen jollakin keinolla selvitinkin, mutta turvotus ja kipu pahenivat niin, että jätin harjoitukset siihen. Odottelin kuukauden, että vamma parantuisi enkä yhtään pystynyt käsittämään, mistä se kipu tuli ja miksi. Jälkeenpäin olen tullut siihen tulokseen, että kaksi päivää aiemmin yhdellä kuntolaitteella tekemäni jalanojennus taaksepäin saattaa olla syynä. Sitä tehdessä nimittäin vihlaisi tuntuvasti ristiluun kohdalla. Ristiluusta lähtee nähtävästi jokin isompi jänne, joka kulkeutuu nilkkaan saakka...tästä kuviosta en tiedä juurikaan mitään enempää. Osteopaattini selvitti asiaa minulle vain tuon verran.

Vajaan kuukauden kuluttua eli lokakuun lopussa aloin kysellä hyvää ortopedia ja sainkin kaksi nimeä, joista toiselle oli todella mahdotonta saada aikaa saman vuoden puolella, joten käännyin sen toisen puoleen. Jouduin kuitenkin odottamaan vielä kuukauden ennen kuin pääsin vastaanotolle. Kyseinen, hyvin kokenut, jalkaortopedi ei ymmärtänyt, mistä jalassani voisi olla kysymys ja määräsi Voltaren-geeliä vamman hoitoon. Minulle syntyi käsitys, että olen ehkä luulosairas.

Kun mitään apua en nilkkaani saanut, niin yritin vielä sitä toista ortopedia tavoittaa ja sain kuin sainkin puhelinajan joulukuun alkupäiville. Kun selitin oireeni, hän sanoi heti, että kyse on Peroneus brevis-jänteen tulehduksesta ja todennäköisestä repeämästä. Sain vielä kuin ihmeen kaupalla peruutusajan hänen vastaanotolleen ennen joulua. Siellä hän totesi, että puhelindiagnoosi on jotakuinkin varmasti oikea ja ainoa hoito on leikkaus. Leikkaus! Mitä ihmettä, ei näin pitänyt käydä. No, ensin kuitenkin magneettikuvaukseen. Joulu ja Uusi vuosi vilahtivat ohi. Magneettikuvauksen jälkeen sain taas puhelinajan lääkärilleni. Siihenkin aikaa kului lähes kuukausi ellei peräti vähän enemmän (lääkäri lomalla). Kuva joka tapauksessa kertoi todeksi sen, mitä epäiltiin. Jänteessä pitkittäisrepeämä, pakko leikata.

Mietittiin sitten leikkausajankohtaa ja vaihtoehdot olivat vähissä. En halunnut joutua keppien orjaksi talven liukkailla teillä ja halusin käydä aloittamani ranskankurssin loppuun, joten niin kävi, että vasta huhtikuussa pääsin/jouduin leikkauspöydälle. Tässä sitä sitten ollaan. Leikkaus oli perjantaina, spinaalipuudutuksessa se tehtiin, kesti n. 30 minuuttia; repeämä oli 5 cm:n mittainen ja haava 6 cm. Nyt toivutaan, kolme viikkoa keppien kera ja siitä eteenpäin seuraavat kolme viikkoa pelkkä Walker-saapas nilkkaa tukemassa. Jälkitarkastus silloin ja sairauslomaa vielä siitäkin eteenpäin, yhteensä tasan kaksi kuukautta näillä näkymin. Lopullinen toipuminen vienee 3 - 6 kuukautta. Ei naurata, ei! Mutta jos näin saadaan toimiva nilkka, jolla voin taas alkaa taivaltaa pitkiäkin matkoja, niin olen iloinen.

Tähän aamuun heräsin nilkka turvonneempana kuin eilen. Haavakin vielä tihkui vähän...ei ollut kiva tunnelma, vaikka kaikki varmaan sanoisivat, että hei, vastahan on toinen päivä menossa leikkauksen jälkeen. No, hoitelin homman parhaan kykyni mukaan ja vetäydyin sänkyyni jatkamaan leppoisaa lököttelyä jalka pystyssä. Nyt olen jo hyppelehtinyt sauvojeni kanssa vähän enemmän. Eiköhän tämä tästä. Jos on 2 kk sairauslomaa, niin kai sitä kaksi päivää pitää kestää ilman jupinoita ja muutama lisääkin. Kärsimättömyys kuuluu huonoihin ominaisuuksiini. Opettelua, opettelua.

Aurinko on paistanut ja kuulemma jopa 13 astetta lämmintä on ollut eli vihdoinkin kevät näyttäisi saapuvan. Odotankin kunnon helleaaltoa, kun olen itse sidottuna tänne sisätiloihin. En tietty ole, voisinhan lähteä köpöttelemään keppieni ja saappaani kanssa ulos, jos se helle todella tulisi...en kyllä pitkälle jaksaisi.:)

Laitan kuvan jalastani, jos se nyt näkyy...otettu sairaalassa 8.4.

Täällä sitä edelleen lepäillään. Aurinko paistaa kirkkaana ikkunan takana. Aika kirkas auringon täytyy olla, että näistä likaisenharmaista ikkunoista noin kirkkaana säteilee. Lukemisesta ei ole vielä tullut mitään, kun se toinen, ainoa kunnolla kaksijalkainen, ei ole löytänyt kirjaani. Huomenna aion "konttorituoleilla" eli ajella toimistosta tuodulla "pyörätuolilla" edestakaisin ja löytää sen kirjan, jonka haluan lukea (ks. edellinen postaus).

Olen tässä maatessani etsiskellyt tietoa oman nilkkani ongelmista enkä ole erityisen piristäviä kokemuksia löytänyt. Monta kuukautta ellei peräti vuoden verran menee paranemiseen. Melko lailla on kipua ollut viime yönä ja tänään. Tiedän, että voisin ottaa enemmän kipulääkkeitä, mutten halua. Pärjäilen näillä minimalistisilla annostuksilla nyt, mutta sanon arrgh sille pitkäaikaiselle toipumiselle, lääkäri sanoi 3-6 kk...netti kertoo vielä pitemmästä ajasta. Toistan: ARRRGGGH!

haaveilija haaveilulomalla...

Tänään on tämän haaveilijan nilkan revennyt jänne korjattu. Aika lailla sattuu nyt. Komea saapas jalassa astelen seuraavat kuusi viikkoa. Se satuttaa, se saapas, ainakin nyt, kun leikkauskohta on aivan tuore. Sairauslomaa tupsahti kaksi kuukautta, ihan kesäkuun alkupuolelle asti. Aika hurjaa, en ole koskaan oikeastaan ollutkaan sairaana tai ainakaan lomalla sen takia.

Täällä sitä peiton alla, jalka tyynyillä hyvin kohotettuna ja kylmäpakkaukseen kiedottuna, on ihan hyvä sulkea silmänsä ja katsella tulevaisuuteen, kesään ja puutarhaan. Ensin kuitenkin aion lukea pari kirjaa, ranskaksi, yritän hyödyntää tämän ihmeellisen olotilan, levon ja loman, kunhan joku nyt löytää sen kirjan ja tuo tänne. Nyt en suostu kävelemään kuin ne pakolliset retket hotelli helpotukseen ja niitäkin retkiä välttelen niin paljon kuin mahdollista. Kuvittelen kuitenkin, että ensi viikolla jo helpottaa ja ompeleiden poistamisen jälkeen (kahden viikon kuluttua) uskon ja toivon jonkin verran kivuttomampaa askeltamista, tosin saapastellen ja keppien kera.

Olen valinnut lukemisekseni skandaalinkäryä herättäneen Justine Levyn kirjan "Rien de grave", joka kertoo Carla Brunin, Sarkozyn nykyisen vaimon ja Raphäel Enthovenin romanssista. Siitä, joka syntyi Justinen ja Raphäelin avioliiton aikana ja johti avioeroon. Justinen kirjan aiheuttaman sensaation jälkeen Carla sävelsi ja sanoitti laulun Raphäel.



Katsotaan, onnistuinko linkittämään Carla Brunin esityksen...näyttää siltä, etten onnistunut. Tässä osoite sitten: http://youtu.be/dACf2-N32Kg

Haaveita

Haaveena puutarha Etelä-Ranskassa. Niin se on, haaveena vielä. Kävin puutarhasuunnittelijan juttusilla keskustellakseni, millaisia kasveja uskallan pihalleni istuttaa. Haaveilen viikunapuusta ja sitruunapuusta, rosmariinista, timjamista ja monista muista yrteistä. Haluan oleantereita, haluan sitä ja tätä. Mitkä kestävät kuivuutta, mitkä kestävät talven, joskus jopa miinus-asteille laskevaa, viileyttä? Tarvitsen varjoisan paikan, jossa istuskella kirja kädessä. Haluan kesäkeittiön, tarvitsen suuren ruokapöydän, jonka ääressä voi ruokailla ja seurustella ystävien kanssa. Haaveilen ja mietin, suunnittelen ja huokailen. Saisinpa jo sen pihan, olisipa talomme jo valmis!

ranskan opiskelua

Vuohi, se olen minä. Ça veut dire quoi? Illastaessamme ranskalaisten tuttaviemme kanssa ravintolassa nautin alkuruoaksi friteerattua vuohenjuustoa herkullisen rucolakreemin kera. Pöytänaapurini halusi tietää mitä syön. Vastasin tyylikkään yksinkertaisesti ”chevre”. Erittäin selvästi vastattu mielestäni. Hän toisti kysymyksen ja minä toistin vastaukseni. Siihen hän sanoi: ”fromage du chevre?” ja minä edelleen toistan chevre. Voiko ihminen olla fiksumpi? Sain vielä kerran kuulla kysymyksen ”fromage du chevre?”, johon vastasin (kummastuneena tähän jankuttamiseen), ”ok fromage du chevre, mais je dis seulement chevre.”
No, vasta noin puoli vuorokautta myöhemmin aloin nauraa. Nauroinkin sitten kyyneleet silmissä pitkän tovin ja vähän vielä seuraavanakin päivänä. Ranskaa taitavat ymmärtävät, että vastaukseni oli varsin selvä, mutta erittäin huono, etten sanoisi idioottimainen. Kuka vastaa kysymykseen, mitä syöt sanomalla vuohi, vuohi ja vuohi. En edes sanonut vuohta. Kuten sanottu, söin vuohenjuustoa ja se oli todella herkullista. Seurakin oli todella hyvää eli ei mitään valittamista. Sainpahan nauraakin ihan itselleni. En ole kysynyt, mitä ystävämme vastauksestani ajattelivat. Minä ajattelin allekirjoittaa seuraavan sähköpostin uudella nimelläni: Chèvre.