sunnuntaina, marraskuuta 06, 2011

Jo on ilmoja pidellyt

Huhhuijaa, tulvia siellä ja tulvia täällä. Meilläkin vähän. Onneksi saatiin kaivannot talon ympärille tehtyä ennen viime päivien hurjia sateita ja ukkosia. Monin paikoin vettä on parin viime vuorokauden aikana tullut uskomattomia määriä ja lähikaupungeissa tulvavesi on tunkeutunut kaduille ja taloihinkin. Tienpenkereet ovat sortuneet, puut ovat irronneet juurineen ja autot kelluneet veden mukana. Aikamoista.

Paikalliset kertovat, että ilmastonmuutos näkyy täällä näin. Ennen tuli kylmä kausi sateiden sijaan. Päivälämpötilat pyörivät edelleen hyvin lähellä 20 astetta koko ajan, mikä näin meidän näkökulmasta on ihan vaan ihanaa, jos aurinkokin vielä paistaa. Silläkin on siis kääntöpuolensa.

Sain runsaan viikon ajaksi ystävättäreni vieraaksi. Nautiskeltiin auringonpaisteesta ja kauniista maisemista. Kokkailtiin herkkuruokia ja kutsuttiin naapuritkin illalliselle. Vastavuoroisesti saatiin kutsu heille. Loistavaa boeuf bourgoignonia heillä ja confit du canardia meillä, alku- ja jälkiruokien kera. Herkullista oli ja ihanaa seuraa, mikä sen parempaa.

Jos joltain lukijalta löytyisi resepti-ideoita, niin kiitos jo etukäteen. Kaipaan uusia vaihtoehtoja, kun lähinaapureiden kanssa näyttää tämä illalliskulttuuri olevan kehitteillä. Stressiä ruoanlaitosta en haluaisi ja se on jo ovella…;)

Ihanien auringonpaistepäivien jälkeen tuli sadetta ja kunnon ukkosta. Lentokentälle oli todella vaikea päästä eilen. Joki tulvi ja useat sisäänkäynnit oli suljettu. En ole vielä täysin sisäistänyt lentokentän sisääntuloväyliä, mutta ainakin kahta kokeilin ja yhtä niistä kahdelta eri suunnalta, jonot olivat todella pitkät ja lopputulos oli, että ajakaa sinne tai tänne suuntaan ja tehkää ”demi-tour” siellä, niin pääsette oikealle tielle…onnistui se lopulta. Aikaa todellakin kului, mutta kentälle päästiin ajoissa. Olimme onneksi varanneet runsaasti aikaa sateiden ja ukkosen takia. Monet matkailijat kentällä kommentoivat tätä yllättävää vaikeutta. Vuokra-autoilla liikkuville se oli erityisen hankalaa, kun lento lähestyi ja auto piti luovuttaa eikä edes reittiä kentälle meinannut löytyä.

Kohta pyörähdän taas Suomeen palatakseni loppukuusta takaisin. Reissaamista tämä nyt on, mutta monella tavoin ihan kivaa, pehmeää laskua uuteen maahan ja kulttuuriin.

Remonttimiehiä:

9 kommenttia:

  1. Saisivat sateet jo tauota.
    Raamikkaita rakentajia sinulla :) Tuskin uskaltaisin kiivetä noille telineille.

    VastaaPoista
  2. Todellakin saisivat sateet loppua. Tänään oli taukoa, huomenna on uutta luvassa. Nyt on uima-allas mutaa täynnä ja pumppu jäi veden alle pumppaamaan...katsotaan kuka maksaa...

    Rakentajien elämä taitaa olla meidän suomalaisesta näkökulmasta erittäin vaarallista. Heidän näkökulmastaan kaikki on varmaan normaalia. Sana, jota olen oppinut täällä käyttämään enemmän kuin ennen, on normaali...kaikki on normaalia. Sekin, mitä en ikinä pitäisi normaalina.:)

    VastaaPoista
  3. Lisään tuohon uima-altaan pumppuun vielä sen, että uima-altaan vuodon takia pumppu oli pantu käymään kaiken aikaa, miksi, en osaa sanoa, mutta se tapahtui rakentajan toimesta.

    VastaaPoista
  4. huh, nyt pitää kyllä sanoa, että onneksi muutimme kerrostaloon, en tiedä miten olisin kaiken muun lisäksi selvinnyt vielä talo-ongelmista. Nostan teille hattua ja tsemppiä, toivottavasti sateet tosiaan jo pian loppuvat.

    VastaaPoista
  5. Madame Kissankulma, huh on oikeaan osuva ilmaisu! Sateet ovat jatkuneet yllättävän pitkään ja kovina. Eilen ensimmäisen kerran enemmän aurinkoa kuin sadetta sitten viime viikon torstain.
    Hurjia kuvia ja aika pelottavia sateen aikaansaamia maansiirtymiä on meidänkin kylässä nähty. Onneksi meidän talomme on suhteellisen kivalla paikalla loivalla rinteellä, joten pahimmilta vaurioilta on selvitty eikä vettä ole mennyt kuin autotalliin eikä sinnekään isoja määriä.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi13/11/11

    Huh huh juu! Mutta ne tulvia ja maanvyöryjä aiheuttavat sateet on myös ihan normaali juttu, ja asumuksia uhkaavat metsä- ja pensaspalot, ja viikkoja kestävät tappavat helteet, ja samoin viikkoja kestävät Siperian tuulet, ja satunnaiset sekä organisoidusti toimivat murtovarkaat ja ...mutta siinä välissä on ihan mukavia ja huolettomia jaksoja. Kurja tuo uima-allasjuttu.
    Ruokana voisi kokeilla joskus jotain karjalanpaistin tai vatkulin tapaista, jos on nimittäin lihaa syöviä ihmisiä.
    terv. paskeriville

    VastaaPoista
  7. Totta, ne sateet ovat ns. normaaleja ilmiöitä. Tällä kertaa kesto oli vähän normaalia pidempi ja siksi sitä nyt pidetään meidän suunnalla poikkeuksellisena.

    Kiitos vihjeestä, täytyykin verestää karjalanpaistinvalmistustaitoja. Ostin cocotte-minuten ollakseni kuin kunnon ranskalainen perheenemäntä. Kokeilisinko karjalanpaistia siinä?

    VastaaPoista
  8. Kiva seurata muittenkin projekteja blogeissa !

    Jollet halua perussuomalaisia reseptejä, minulla on muutama hyväksi havaittu ja takuuvarma ohje tuolla : http://www.maurelita.com/cuisine-maurelita.html

    =)

    VastaaPoista
  9. Kiitos Maurelita! Mielelläni kokeilen kaikenlaisia reseptejä. Kävin jo kurkkaamassa ja pari lähtee kokeiluun ihan ensi tilassa. :)

    VastaaPoista