sunnuntaina, marraskuuta 20, 2011

Syksyisen kauniita terveisiä täältä Suomesta! Aika kivoja ovat ilmat olleet eli en valita pimeydestäkään. Olen iloinen, ettei ole vielä lunta tullut. Pelkään, että vielä ehdimme valkoisen maankin nähdä ennen kuin vajaan viikon päästä taas palailemme eteläisempään kotiin.

Kuulumiset Ranskan suunnalta ovat siinä mielessä hyviä, että uima-altaan pumppu on vaihdettu. Vesi sitä vastoin on edelleen vihertäväksi muuttunutta kuravettä.:( Saa nähdä, millainen näky meitä loppuviikosta kohtaa...ja miten saamme vesi- ja sähkökustannuksia laskutettua rakentajalta. Uima-altaan tyhjennys ja täyttö eivät ole ihan ilmaisia ja meillä ne on nyt tehty kaksi ylimääräistä kertaa meistä riippumattomista syistä.

Ihanat naapurit ovat pitäneet meitä ajan tasalla tulvatilanteesta. Saamme todella olla kiitollisia tonttimme sijainnista. Aivan lähellä olevan talon puutarha on lähes täysin tuhoutunut tulvaveden alla. Ei silti, että meillä olisi ollut vaaraa, koska eihän meillä mitään puutarhaa vielä olekaan.

Tässä kuvaa meidän "puutarhasta":

Yritän kerätä voimiani ja kirjoittaa puutarhurille. Olisi ehkä hyvä, että hän kävisi katsomassa, miten vedet virtaavat luonnostaan, etteivät tulevat kasvit sitten virtaisi veden mukana. Sillä aivan varmasti vettä tulee vielä muulloinkin.

Tämä viimeinen tulva oli viranomaisten mukaan hyvin poikkeuksellinen, erityisesti siksi, että vedentulo oli raivoisan voimakasta kokonaiset kaksi ja puoli päivää ja vielä senkin jälkeen satoi useampana päivänä. Meteorologien mukaan tällaiset trooppisiksi luokitellut rankkasateet ja myrskyt tulevat lisääntymään, joten varautua täytyy.

Rakkaat naapurit ovat valistaneet meitä myös 20-asteisista aurinkoisista päivistä ja terassilla nautituista lounaista. Vähänkö kivalta on kuulostanut marraskuun puolessa välissä.
Sitä odotellessa nautiskelemme kynttilänvalosta täällä koto-Suomessa.

4 kommenttia:

  1. Kuvasta päätellen todellakin puutarha kannattaa huolellisesti suunnitella ja huomioida myös nämä luonnon ääri-ilmiöt.
    Toivottavasti päivä paistaa taas pian.

    VastaaPoista
  2. huoh, juu, kerään voimia, että jaksaisin puutarhurille kirjoittaa. Olen juuri oivaltanut, että rakennusfirma ei ehkä edes ajattele hoitavansa altaan tyhjennystä, putsausta ja täyttämistä...voih ja voih. Huomenna pitää soittaa sinne suuntaan.

    Uskookohan kukaan, että se on oikeasti kuluttavaa? Kas kun ei osaa ranskaa oikeasti tarpeeksi tällaisiin keskusteluihin.:( Yrittää sitten selittää ja olla kohtelias, muttei liian kohtelias, että osaisi olla sopivasti vaativakin, jotain sellaista...:(

    Puutarhurille pitää siis kirjoittaa, että tulisi käymään. Se on helpompaa se. :)

    VastaaPoista
  3. Anonyymi23/11/11

    On tosiaan ihmeellisiä nämä säät. Keskisessä Euroopassa, Sveitsissä ja Saksassa on kärsitty vuosisadan kuivimmasta syksystä ja alkutalvesta, jokiuomat kuivuu laivoille kulkukelvottomiksi, lunta ei näy mailla halmeilla vaikka pitäisi avata hiihtokausi. Sveitsissä oli puolestaan ennätysmärkä kesä mikä karkotti turistit tykkänään. Teretulemas taas etelään.
    paskeriville

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia paskeriville! Täällä ollaan ja säät ovat olleet suotuisia, tänään ensimmäisen kerran aavistuksen viileämpi päivä.
    Lilas

    VastaaPoista