Auringonpaiste se vain jatkuu ja mikä sen parempi. Tosin tämä jalkapuoli ei vieläkään juuri ulos lähde. Katsotaan miten käy viikonloppuna, kun saan jättää kepit pois. Uskaltaakohan sitä kävellä ollenkaan ja kipeytyyköhän nilkka pahasti? Se selviää suhteellisen pian. Kyllä odotan sitä, että saan edes yrittää varata tuolle saapasjalalle. Epätasapainoistahan kävely tulee olemaan saappaan kanssa. Joka tapauksessa haava on parantunut hyvin. Lymfa teki hyvää ja nilkka on lähes normaalin paksuinen, paitsi nyt siitä jänteen kohdasta, missä repeymä oli.

Mutta ihanaa siis. Olen käynyt töissäkin katsastamassa muutamana päivänä. Portaiden alastulo hirvittää, mutta muuten ihmisten tapaaminen teki hyvää. Ranskantehtäviä parissa kulutan monta tuntia päivässä. Kertaan kielioppia. Sitten kuuntelen ja luen. Puhepuolen kun saisi parempaan kuntoon vielä, niin olisinpa iloinen.

Kesälomaa tässä ohessa suunnitellaan, rakennusfirmalta ei ole tullut tietoa, valmistuuko talo heinäkuussa vai ei. Varustaudun syyskuuhun. Ajateltiin kuitenkin mennä katsomaan tilannetta heinäkuussa. Jännittävää. Keittiökin pitäisi tilata, mutta kivitason kivilaji on nyt vaikea pähkinä. Haluaisin mahdollisimman vaaleata ja pyysin tarjouksen Cashmire white-graniitista, joka nyt sitten ei olekaan aitoa graniittia, vaan sellaista huokoisempaa kivilajia, joka vaatii sinetöintiä tai miksi sitä nyt kutsutaankaan. Haluan sellaista kiveä, jota ei tarvitse käsitellä ja joka olisi vaaleahkoa. Mistä sen löydän? Keittiöfirma ei ole ollenkaan kiinnostunut minun kivitasoistani, nähtävästi hankaloittaa heidän työtään.

Huomenna on sitten ne vuosisadan häät. En taida ehtiä katsoa (vaikka kyllä haluaisin, on se sitten miten tyhmää tahansa).

Iloista pääsiäistä!
Minun pääsiäseni on hyvin iloinen, tikit on pois ja kävely on huomattavasti siedettävämpää saappaan kanssa! Pääsiäispupu oli myös muninut (vai kukkoko se munii?) sänkyyni suureksi yllätyksekseni jo tänään, en siis tajunnut, että jo tänään on pääsiäissunnuntai. Siinä meni vähähiilarisuus hetkeksi, mutta kaipa tästä taas huomenna jatketaan.

Laitan tähän yhden osoitteen, jossa Elina Hytönen on hienosti koostanut rasva-asiaa. Asiaa, josta puhutaan, muttei tarpeeksi. Ihmiset ovat niin auktoriteettiuskoisia ja uskovat, että lääkärit oikeasti tietävät. Eivät tiedä. Toki jotkut seuraavat aikaansa eivätkä ole täysin lääketehtaiden talutusnuorissa, mutta useimmat seuraavat niitä oppeja, jotka ovat joskus saaneet eivätkä joko ehdi tai edes halua perehtyä uusiin tutkimuksiin, joita on. Näytön astekaan ei enää ole heikko, joten nyt nauttimaan rasvaisestakin pääsiäsruoasta hyvällä omalla tunnolla. Tässä se osoite: http://www.elinahytonen.fi/2011/03/rasvaisen-ruoan-ylistys-lyhyt-rasva-aapinen-2/.

Laiton linkinkin, mutten edelleenkään saa niitä näkyviin. Osaako joku kertoa, missä vika?

Tänään menen töihin. Taivas on sopivan harmaa, joten ei haittaa. Vielä en tiedä, miten selviän muutamista portaista, mutta saappaan laitan jalkaani, vaikka se leikkaushaavaa painaakin. Enää ei onneksi satu yhtä paljon kuin alkuvaiheessa. Runsaan viikon päästä saan heittää kepit nurkkaan. Muu ei sitten estä liikuntaani kuin pahuksen saappaan hankaus. Saattaa olla, että soitan sairaalaan ja kysyn, löytyisikö jokin toinen malli, joka sopisi paremmin. Pääsiäisen jälkeen teen sen, jos homma ei ala hoitua muuten.

Tarvitsen jo jotain virikkeitä. Puolitoista viikkoa olen lojunut täällä lähes paikoillaan, päivät yksin kotona. Jostain syystä en ole halunnut juuri ketään tavata enkä kenellekään ole edes soitellut. Kaipa tämä toipuminen on vaatinut omaa rauhaa. Tosin nautin yksinolosta muutenkin, mutta liika on liikaa. Siispä puolen päivän vierailu työpaikalla tulee tekemään hyvää.

Alors, pukemaan!

Ma prof de français est en train de venir chez moi ce matin. Chouette! Saan taas harjoitella, ranska on varsin haastava kieli minulle. Ymmärrän puhetta kohtuullisen hyvin, luenkin, vähän kirjoitankin, mutta huhhuijaa puhuminen on jokseenkin takkuista. Erittäin takkuista sanoisin.

Mais depuis une heure je vais pratiquer la langue orale! Très bien!

Nyt valmistautumaan, se vie nimittäin aikansa, kun yhdellä jalalla kulkee.:)

Iloista alkanutta viikkoa kaikille mahdollisille lukijoille!

Sunnuntai ja aurinkoa, ihana päivä. Mies pesee ikkunoita, ihana mies. Laittoi minulle lounaaksi tomaattikeittoa ja paistoi toiveeni mukaisesti "muffinsseja", jotka muistuttavat lähinnä pekonimuruilla höystettyjä munakkaita. Suosin vähähiilarista ruokavaliota erityisesti nyt, kun liikkuminen on aika olematonta. Tomaateissa tosin on hiilareitakin, mutta sunnuntaina saa herkutella, eikös vaan?

Heiluttelen välilllä parin kilon puntteja, että saisin joitakin lihaksiani säilytettyä tässä liikkumattomassa olotilassani. Yritän tehdä jotain vatsalihasliikkeitä ja siinä se sitten onkin, liikunta. Olen jo näiden viimeisten 7 kuukauden aikana lihonut ties kuinka monta kiloa, kun en ole voinut normaaliin tapaan kävellä. Entiseen verrattuna energiankulutus on ollut olematonta enkä osannut ajoissa vähentää ruoan määrää. Nyt yritän minimoida ylimääräisten kilojen muodostumista. Saa nähdä kuinka käy. En mahdu oikein mihinkään vaatteisiini, joten pakko on saada senttejä pois. Haluaisin niin mahtua kesävaatteisiini.

Aurinkoinen lauantai alullaan. Päivä etenee samalla tavalla kuin muutkin päivät tämän toipilaan elämässä. Pannullinen teetä on juotu, aamun paperinen lehti luettu, netistä kahlattu läpi useita lehtiä. Käväisty lukaisemassa muutamaa blogia ja nyt Télématinia seuraamassa.

Vaikka nämä tekstini ovat lähinnä päiväkirjanomaisia turinoita tylsähköstä päivärutiinistani, niin tänne saa toki kommentoida ja antaa vaikka vinkkejä hyvistä kirjoista tai puutarha-asioista tai ihan mistä tahansa.

Kirjakatsaukseni jatkuu...Luettuani eteenpäin Justine Lévyn kirjaa (Rien de Grave), lisään toisen esimerkin hänen kirjoitustyylistään, joka kertoo, että lauseet voivat olla pitkiäkin (Louise, päähenkilö, kertoo äidistään): "Elle n'était pas encore malade, ou elle ne le savait pas encore, mais elle était si mal, presque aussi mal que moi peut-être, elle l'aimait tant, pas comme moi mais elle l'aimait tant, elle non plus elle ne comprenait pas, alors elle est venue à la maison, elle m'a caressé longtemps les cheveux, elle m'a roulé un joint et je me suis endormie. Le lendemain matin, je l'ai appelé sur son portable."

Olen ihastunut Justineen, lahjakas kirjoittaja ehdottomasti, tyylissä näkyy naiiviutta, kirjailijan tietty neuroottisuus kuultaa läpi, silti niin aidon tuntuista kuvausta.

Ihana auringonpaiste! Perjantai! Kaikki siis hyvin. Perjantai on lempparipäiväni, koko viikonloppu on vielä edessä. Tällä hetkellä tällaisena lähinnä sängyssä tai sohvalla aikaani viettävänä ei työ rasita liiemmälti, mutta silti tuntuu hienolta, että tänään on perjantai. Toivottavasti miehellä on illalla ja viikonlopun aikana aikaa seurustella minun kanssani vähän enemmän. Itsekäs toive – hän joutuu pitkien työpäiviensä ohella tekemään täällä kaiken, ulkoiluttamaan koirat, laittamaan ruoat meille kaikille ja ties vaikka mitä ja minä vain kyselen, että eikös nyt olisi hetki aikaa istahtaa tähän viereen.

Ensi viikon lauantaina saan ompeleet pois jalastani. Sitä odotan, koska ne tikit ovat sellaisessa kohdassa, että tuo saapas hankaa niitä, joten en voi liikkua edelleenkään...en siis saisi astua askeltakaan ilman sitä ja keppejä. Nyt hyppelehdin yhdellä jalalla keppien kanssa. Se tuntuu välillä vähän turvattomalta, jos horjahtaisin, niin miten nilkan kävisikään. No, toivon, että tikkien poiston jälkeen se ärsytys vähenee ja saan vihdoin saapastella vähän enemmän.

Katselen aikani kuluksi Ranskan tv2:n télématinia. William Leymergier näyttää olevan lomalla. Hän on yksi suosikeistani. Ihastuin jo ikuisuus sitten häneen. On ollut hauska huomata, että hän edelleen on mukana. Toinen ajanvietteeni on kuunnella France Bleu Azur -nettiradiota. Sieltä tulee sopivassa suhteessa kevyehköä nykymusiikkia ja puhetta. Lukeminen on kolmas tapani kuluttaa aikaa.

Justine Levyn kirja, josta aiemmin mainitsin, on puolessa välissä. Tykkään siitä. Kirjahyllyssäni on hänen ehkä ensimmäinen teoksensa "Tapaaminen Sorbonnen aukiolla", siitäkin pidin silloin kun sen luin. Siitä on muuten varmaan yli kymmenen vuotta. Justinen tyyli on omaperäinen, nautin hänen lauserakenteistaan, helppolukuista tällaiselle kieltä vasta opiskelevalle, todisteeksi tällainen lause: "Adrien m'a quittée pour une autre. Adrien ne reviendra pas. C'est ça, être adulte. être adulte, c'est être remplacée." Jatkan lukemista.

Auringonpaistetta kaikille!

Tänään on se päivä, jolloin raahaudun ensimmäistä kertaa kodin seinien ulkopuolle perjantain jälkeen. Pakotan itseni laittamaan Walkerin jalkaani, kiellän itseäni kiljumasta tai edes voihkimasta ja yritän kävellä puolivaraavasti kahden sauvan kanssa ulos, autoon ja osteopaatille. Sinne on kavuttava muutamat portaatkin. Vähän hirvittää, mutta toivon, että haavakohta ei tästä ärry. Osteopaatti tekee varmasti hyvää, saa ne nesteet kiertämään, mitä osteopaatit kierrättää...selkäydinnesteet. Kyseessä on kraniaaliosteopaatti, joka ei juurikaan vääntele mitään.

Sen kokemuksen jälkeen aion palkita itseni lasillisella viiniä. Luulen, että ansaitsen sen. Saatan ottaa jopa kaksi lasillista. Enempään ei ole syytä sortua, koska haluan nukkua hyvin.

Ranskalainen kiinteistövälittäjämme laitteli sähköpostia. Ihana ihminen, pitää meistä huolta. Loistavaa palvelua, aivan alusta asti, siis siitä kun otin yhteyttä kiinnostuttuani yhdestä rakennuskohteesta. On ollut turvallista tehdä talokauppoja, vaikka kieli ei ole ollut ollenkaan kunnolla hallussa. Kohta talo on valmis, noh, menee siihen vähintään kolme kuukautta, mutta sitten jee-eee!

Ihana auringopaiste ulkona! Pääsisinpä sinne reippailemaan, vaan enpä pääse. Tänäänkin vietän suurimman osan päivääni makuuasennossa tai puoli-istuvassa ehkä, jalkaani kuitenkin yläilmoissa pitäen. Huomasin eilen, kun keppien kanssa hyppelin keittiöön ja istuskelin ruokapöydän ääressä jonkin tovin, niin nilkkaapa alkoikin särkeä oikein kunnolla. Se kesti aikansa ja loppui. Kai se hyppelyn aiheuttama tärinä aiheuttaa kivun.

Joka päivä on parempi nilkan suhteen. Tänään en vielä ole kurkistanut leikkaushaavaa. Toivottavasti sekin on paremman näköinen...tsekkaan myöhemmin.

Sain eilen keittiöfirmalta tarjouksen Ranskan-kodin keittiöstä. Valinta on vaikea, yritän pähkäillä. Tummanruskeat alakaapit ja valkoiset yläkaapit, vaaleaa puuta, vähän tummempaa, lähinnä ehkä teakin väristä puuta? Tummanruskea-valkoinen tuntuu nyt jo vähän vanhanaikaiselta. Eikö se ollut jo muotia ja mennyt? Tällä hetkellä keikuttelen mielessäni sitä tummempaa puuta, mutta tykkään siitä vaaleastakin...keittiö ei ole suurensuuri, joten vaalea voisi olla parempi tai sitten ei. Mietintä jatkuu.

Puutarhasuunnittelijaltamme Claudialta ei ole tullut mitään viestiä. Kunhan saan hänen käyntikorttinsa nenäni eteen niin laitan muistutuksen, että täällä yksi pariskunta odottaa vähän ideoita puutarhaansa. Luulen, että Claudia ei pidä kiirettä, kun vielä ei voi mitään tehdäkään. Minähän haluaisin nähdä vähän mallia ja keskustella vaihtoehdoista.

Odottavan aika on ehkä vähän pitkä...tämä on vasta toinen arkipäivä tässä tilassa ja nyt jo haluaisin pois tästä. Kai sitä tottuu.

Edelleen lötkötän sängyssä. Kirjoitan näitä nilkkapäivityksiä ihan itseni iloksi, että jälkeenpäin voin tsekata, miten paraneminen edistyi. Vielä on nilkka sen verran arka ja haava sen verran avoin, etten Walker-saapastani jalkaan halua laittaa, se painaa ja hankaa niin paljon, etten usko leikkaushaavan paranevan sitä käyttäen, joten nyt lepään ja konkkaan yhdellä jalalla sauvojen kanssa silloin, jos ihan pakko on. Kai sitä nyt viikon verran voi näin aikaansa viettää. Toivottavasti en ihan rapakuntoon mene, vaikka aika rapaisessa kunnossa jo olen, kun en yli puoleen vuoteen ole kunnolla lenkille päässyt.

Kertaan vielä itselleni nilkkavammani historian. Lokakuun ensimmäisenä päivänä viime vuonna, keskellä kirkasta päivää tulin kotiin, vaihdoin lenkkarit jalkaani tarkoituksena viedä koira ulos. Hyvät lenkkarini tuntuivat kuin olisivat pienentyneet (oikean jalan kenkä vain). Jalan kaaren kohdalla, ulkosyrjässä, tuntui kuin se olisi turvonnut ja kun hyvin tuettu kenkä painoi siihen, niin auch, että sattui. Lähdin kuitenkin ulos, mutta lenkki jäi lyhyeksi, kipu siirtyili paikasta toiseen, tosin hyvin pienellä alueella.
Kotiin palattuani vaihdoin toiset, vähemmän tukevat lenkkarit ja päätin lähteä kävelemään runsaan neljän kilometrin matkan ranskantunnilleni. Se sattui! Tapanani on kävellä joka paikkaan ja päivittäin kilometrejä kertyi (huom! imperfekti) toista kymmentä.

Kyseisen lokakuun päivän jälkeen olen kerran yrittänyt kävellä pitemmän matkan ja sen jollakin keinolla selvitinkin, mutta turvotus ja kipu pahenivat niin, että jätin harjoitukset siihen. Odottelin kuukauden, että vamma parantuisi enkä yhtään pystynyt käsittämään, mistä se kipu tuli ja miksi. Jälkeenpäin olen tullut siihen tulokseen, että kaksi päivää aiemmin yhdellä kuntolaitteella tekemäni jalanojennus taaksepäin saattaa olla syynä. Sitä tehdessä nimittäin vihlaisi tuntuvasti ristiluun kohdalla. Ristiluusta lähtee nähtävästi jokin isompi jänne, joka kulkeutuu nilkkaan saakka...tästä kuviosta en tiedä juurikaan mitään enempää. Osteopaattini selvitti asiaa minulle vain tuon verran.

Vajaan kuukauden kuluttua eli lokakuun lopussa aloin kysellä hyvää ortopedia ja sainkin kaksi nimeä, joista toiselle oli todella mahdotonta saada aikaa saman vuoden puolella, joten käännyin sen toisen puoleen. Jouduin kuitenkin odottamaan vielä kuukauden ennen kuin pääsin vastaanotolle. Kyseinen, hyvin kokenut, jalkaortopedi ei ymmärtänyt, mistä jalassani voisi olla kysymys ja määräsi Voltaren-geeliä vamman hoitoon. Minulle syntyi käsitys, että olen ehkä luulosairas.

Kun mitään apua en nilkkaani saanut, niin yritin vielä sitä toista ortopedia tavoittaa ja sain kuin sainkin puhelinajan joulukuun alkupäiville. Kun selitin oireeni, hän sanoi heti, että kyse on Peroneus brevis-jänteen tulehduksesta ja todennäköisestä repeämästä. Sain vielä kuin ihmeen kaupalla peruutusajan hänen vastaanotolleen ennen joulua. Siellä hän totesi, että puhelindiagnoosi on jotakuinkin varmasti oikea ja ainoa hoito on leikkaus. Leikkaus! Mitä ihmettä, ei näin pitänyt käydä. No, ensin kuitenkin magneettikuvaukseen. Joulu ja Uusi vuosi vilahtivat ohi. Magneettikuvauksen jälkeen sain taas puhelinajan lääkärilleni. Siihenkin aikaa kului lähes kuukausi ellei peräti vähän enemmän (lääkäri lomalla). Kuva joka tapauksessa kertoi todeksi sen, mitä epäiltiin. Jänteessä pitkittäisrepeämä, pakko leikata.

Mietittiin sitten leikkausajankohtaa ja vaihtoehdot olivat vähissä. En halunnut joutua keppien orjaksi talven liukkailla teillä ja halusin käydä aloittamani ranskankurssin loppuun, joten niin kävi, että vasta huhtikuussa pääsin/jouduin leikkauspöydälle. Tässä sitä sitten ollaan. Leikkaus oli perjantaina, spinaalipuudutuksessa se tehtiin, kesti n. 30 minuuttia; repeämä oli 5 cm:n mittainen ja haava 6 cm. Nyt toivutaan, kolme viikkoa keppien kera ja siitä eteenpäin seuraavat kolme viikkoa pelkkä Walker-saapas nilkkaa tukemassa. Jälkitarkastus silloin ja sairauslomaa vielä siitäkin eteenpäin, yhteensä tasan kaksi kuukautta näillä näkymin. Lopullinen toipuminen vienee 3 - 6 kuukautta. Ei naurata, ei! Mutta jos näin saadaan toimiva nilkka, jolla voin taas alkaa taivaltaa pitkiäkin matkoja, niin olen iloinen.

Tähän aamuun heräsin nilkka turvonneempana kuin eilen. Haavakin vielä tihkui vähän...ei ollut kiva tunnelma, vaikka kaikki varmaan sanoisivat, että hei, vastahan on toinen päivä menossa leikkauksen jälkeen. No, hoitelin homman parhaan kykyni mukaan ja vetäydyin sänkyyni jatkamaan leppoisaa lököttelyä jalka pystyssä. Nyt olen jo hyppelehtinyt sauvojeni kanssa vähän enemmän. Eiköhän tämä tästä. Jos on 2 kk sairauslomaa, niin kai sitä kaksi päivää pitää kestää ilman jupinoita ja muutama lisääkin. Kärsimättömyys kuuluu huonoihin ominaisuuksiini. Opettelua, opettelua.

Aurinko on paistanut ja kuulemma jopa 13 astetta lämmintä on ollut eli vihdoinkin kevät näyttäisi saapuvan. Odotankin kunnon helleaaltoa, kun olen itse sidottuna tänne sisätiloihin. En tietty ole, voisinhan lähteä köpöttelemään keppieni ja saappaani kanssa ulos, jos se helle todella tulisi...en kyllä pitkälle jaksaisi.:)

Laitan kuvan jalastani, jos se nyt näkyy...otettu sairaalassa 8.4.

Täällä sitä edelleen lepäillään. Aurinko paistaa kirkkaana ikkunan takana. Aika kirkas auringon täytyy olla, että näistä likaisenharmaista ikkunoista noin kirkkaana säteilee. Lukemisesta ei ole vielä tullut mitään, kun se toinen, ainoa kunnolla kaksijalkainen, ei ole löytänyt kirjaani. Huomenna aion "konttorituoleilla" eli ajella toimistosta tuodulla "pyörätuolilla" edestakaisin ja löytää sen kirjan, jonka haluan lukea (ks. edellinen postaus).

Olen tässä maatessani etsiskellyt tietoa oman nilkkani ongelmista enkä ole erityisen piristäviä kokemuksia löytänyt. Monta kuukautta ellei peräti vuoden verran menee paranemiseen. Melko lailla on kipua ollut viime yönä ja tänään. Tiedän, että voisin ottaa enemmän kipulääkkeitä, mutten halua. Pärjäilen näillä minimalistisilla annostuksilla nyt, mutta sanon arrgh sille pitkäaikaiselle toipumiselle, lääkäri sanoi 3-6 kk...netti kertoo vielä pitemmästä ajasta. Toistan: ARRRGGGH!

haaveilija haaveilulomalla...

Tänään on tämän haaveilijan nilkan revennyt jänne korjattu. Aika lailla sattuu nyt. Komea saapas jalassa astelen seuraavat kuusi viikkoa. Se satuttaa, se saapas, ainakin nyt, kun leikkauskohta on aivan tuore. Sairauslomaa tupsahti kaksi kuukautta, ihan kesäkuun alkupuolelle asti. Aika hurjaa, en ole koskaan oikeastaan ollutkaan sairaana tai ainakaan lomalla sen takia.

Täällä sitä peiton alla, jalka tyynyillä hyvin kohotettuna ja kylmäpakkaukseen kiedottuna, on ihan hyvä sulkea silmänsä ja katsella tulevaisuuteen, kesään ja puutarhaan. Ensin kuitenkin aion lukea pari kirjaa, ranskaksi, yritän hyödyntää tämän ihmeellisen olotilan, levon ja loman, kunhan joku nyt löytää sen kirjan ja tuo tänne. Nyt en suostu kävelemään kuin ne pakolliset retket hotelli helpotukseen ja niitäkin retkiä välttelen niin paljon kuin mahdollista. Kuvittelen kuitenkin, että ensi viikolla jo helpottaa ja ompeleiden poistamisen jälkeen (kahden viikon kuluttua) uskon ja toivon jonkin verran kivuttomampaa askeltamista, tosin saapastellen ja keppien kera.

Olen valinnut lukemisekseni skandaalinkäryä herättäneen Justine Levyn kirjan "Rien de grave", joka kertoo Carla Brunin, Sarkozyn nykyisen vaimon ja Raphäel Enthovenin romanssista. Siitä, joka syntyi Justinen ja Raphäelin avioliiton aikana ja johti avioeroon. Justinen kirjan aiheuttaman sensaation jälkeen Carla sävelsi ja sanoitti laulun Raphäel.



Katsotaan, onnistuinko linkittämään Carla Brunin esityksen...näyttää siltä, etten onnistunut. Tässä osoite sitten: http://youtu.be/dACf2-N32Kg

Haaveita

Haaveena puutarha Etelä-Ranskassa. Niin se on, haaveena vielä. Kävin puutarhasuunnittelijan juttusilla keskustellakseni, millaisia kasveja uskallan pihalleni istuttaa. Haaveilen viikunapuusta ja sitruunapuusta, rosmariinista, timjamista ja monista muista yrteistä. Haluan oleantereita, haluan sitä ja tätä. Mitkä kestävät kuivuutta, mitkä kestävät talven, joskus jopa miinus-asteille laskevaa, viileyttä? Tarvitsen varjoisan paikan, jossa istuskella kirja kädessä. Haluan kesäkeittiön, tarvitsen suuren ruokapöydän, jonka ääressä voi ruokailla ja seurustella ystävien kanssa. Haaveilen ja mietin, suunnittelen ja huokailen. Saisinpa jo sen pihan, olisipa talomme jo valmis!

ranskan opiskelua

Vuohi, se olen minä. Ça veut dire quoi? Illastaessamme ranskalaisten tuttaviemme kanssa ravintolassa nautin alkuruoaksi friteerattua vuohenjuustoa herkullisen rucolakreemin kera. Pöytänaapurini halusi tietää mitä syön. Vastasin tyylikkään yksinkertaisesti ”chevre”. Erittäin selvästi vastattu mielestäni. Hän toisti kysymyksen ja minä toistin vastaukseni. Siihen hän sanoi: ”fromage du chevre?” ja minä edelleen toistan chevre. Voiko ihminen olla fiksumpi? Sain vielä kerran kuulla kysymyksen ”fromage du chevre?”, johon vastasin (kummastuneena tähän jankuttamiseen), ”ok fromage du chevre, mais je dis seulement chevre.”
No, vasta noin puoli vuorokautta myöhemmin aloin nauraa. Nauroinkin sitten kyyneleet silmissä pitkän tovin ja vähän vielä seuraavanakin päivänä. Ranskaa taitavat ymmärtävät, että vastaukseni oli varsin selvä, mutta erittäin huono, etten sanoisi idioottimainen. Kuka vastaa kysymykseen, mitä syöt sanomalla vuohi, vuohi ja vuohi. En edes sanonut vuohta. Kuten sanottu, söin vuohenjuustoa ja se oli todella herkullista. Seurakin oli todella hyvää eli ei mitään valittamista. Sainpahan nauraakin ihan itselleni. En ole kysynyt, mitä ystävämme vastauksestani ajattelivat. Minä ajattelin allekirjoittaa seuraavan sähköpostin uudella nimelläni: Chèvre.