Tänään menen töihin. Taivas on sopivan harmaa, joten ei haittaa. Vielä en tiedä, miten selviän muutamista portaista, mutta saappaan laitan jalkaani, vaikka se leikkaushaavaa painaakin. Enää ei onneksi satu yhtä paljon kuin alkuvaiheessa. Runsaan viikon päästä saan heittää kepit nurkkaan. Muu ei sitten estä liikuntaani kuin pahuksen saappaan hankaus. Saattaa olla, että soitan sairaalaan ja kysyn, löytyisikö jokin toinen malli, joka sopisi paremmin. Pääsiäisen jälkeen teen sen, jos homma ei ala hoitua muuten.

Tarvitsen jo jotain virikkeitä. Puolitoista viikkoa olen lojunut täällä lähes paikoillaan, päivät yksin kotona. Jostain syystä en ole halunnut juuri ketään tavata enkä kenellekään ole edes soitellut. Kaipa tämä toipuminen on vaatinut omaa rauhaa. Tosin nautin yksinolosta muutenkin, mutta liika on liikaa. Siispä puolen päivän vierailu työpaikalla tulee tekemään hyvää.

Alors, pukemaan!