Laiskottaa

Taivas ei näytä tietävän, haluaako se olla täysharmaa vai hivenen kirkkaampi. Tällä hetkellä se on kirkkaan harmaansininen tai sinisenharmaa.
Minä olen täysin ilmoista riippuvainen ihminen. Heti silmät avattuani suuntaan katseen ikkunaan ja tarkistan taivaan värin. Tänä aamuna se oli ikävän harmaa, josta johtuen lojuin sängyssä koko aamupäivän. Aloin kirjoittaa tätä tarinaa, laitoin saunan lämpiämään ja totesin, että nyt tulee kyllä kiire. Olen laiskiainen, joka pakottaa itsensä toimintaan kiireen avulla.

Eilen mässäilin kaikilla itselleni sopimattomilla herkuilla, suklaalla ja marsipaanilla niin, että tänään on maha kipeä ja pää sumuinen. Päätös herkuttelun lopetuksesta on jo syntynyt, kaikki makea on poissyöty. Herkut hankin Fiskarsista. Käytiin Petris-nimisessä suklaapuodissa teellä ja kakulla ja sen jälkeen tyhjensin suklaatiskiä tehokkaasti. Osasyy laiskamatoiluun on liiallinen sokerin nauttiminen.

Kesälomamatkailu kotimaassa on muuten harvinaisen mukavaa. Ilma eilen oli ihastuttava, aurinkoinen ja lämmin. Oli kulunut lähes 10 vuotta viime retkestä Billnäsiin ja Fiskarsiin. Ajattelimme siellä, että tänne voisi pyrähtää joka kesä, niin kaunista ja mielenkiintoista siellä oli ja on. Joskus voisi oikein kunnolla tutustua alueeseen, pistäytyä museoissakin eikä vain pienissä ihanissa puodeissa.

Aikaa on vierähtänyt aika lailla sitten viime päivitykseni. Olemme olleet Ranskassa ja vähän muuallakin Euroopassa puolet kesästä. Nyt tehdään kuukauden verran töitä Suomessa ja sitten taas lennähdetään takaisin etelään. Talo on lähestulkoon valmis, emme saaneet avaimia kuitenkaan vielä, mutta syyskuussa pitäisi kaiken olla kunnossa.

Huomasin yllätyksekseni, että ihan ns. tavallisten asioiden hoitaminen, kuten huonekalujen ostaminen, on Ranskanmaalla vaikeampaa kuin täällä meillä Suomessa. Neuvonpitoa hinnasta käytiin johtajan kanssa, istuttiin sohvalla ja kuunneltiin, millä perusteilla hän on valmis tinkimään hinnasta. Yksi johtaja selitti, että oli ollut niin hiljainen päivä, että saadakseen edes yhden kaupan on hän valmis pudottamaan hinnasta melkeinpä puolet ellei yli. Toinen selitti jotain muuta mielenkiintoista. Me suomalaiset emme varmaankaan osanneet tinkiä tarpeeksi.

Toimitusaika ei ole suomalaisellekaan outo juttu. Kuuden viikon mittainen olisi ihan normaali, mutten ollut tajunnut, että "elokuuta ei ole" ja kuusi viikkoakaan ei aina riitä. Yhden sohvan tilasin; toimitus tapahtuu marraskuun puolessa välissä. Lupasivat kuitenkin lainata meille sohvan heti kun tarvitsemme. Varsin ystävällistä palvelua.

Ylipäänsä tuo kaupanteko oli mutkikkaampaa tai vanhanaikaisempaa kuin totuttu tapa täällä. Sopimukset kirjoitettiin lomakkeille käsin ja kolmin kappalein ja allekirjoitettiin huolellisesti. Asioita hoidetaan useammin puhelimitse kuin sähköpostilla eikä omaa sähköpostiosoitetta ole kaikilla työntekijöille, kuten esimerkiksi meidän pankkivirkailijallamme. Saimme hänen kollegansa osoitteen, kun pyysimme.

Hämmästyin, kun jossakin kaupassa näin ilmoituksen, ettei shekkejä enää vastaanoteta. Olisikohan se edistystä?

Ilmat olivat kuitenkin ihastuttavat. Etelän lämpö on suloisen pehmoista, nautinnollista. Vaeltelimme pitkin metsiä ja kapusimme kukkuloiden rinteitä välillä melkein nelinkontin, kun rinteet olivat niin jyrkkiä. Kunto koheni hurjaa vauhtia. Paino sitä vastoin tuskin putosi, kun piti herkutella mm. erilaisilla macaroneilla. Niitähän saa nykyään joka puolelta maailmaa, mutta laventeli- ja orvokkimacaronit olivat meille ennestään tuntemattomia, joten pitihän niitä ja monta muutakin makua maistella muista herkuista puhumattakaan. Täytyy opetella rajoittamaan moisia kokeiluja sitten kun siellä asumme, muuten voi käydä hullusti...