Aurinkoinen lauantai alullaan. Päivä etenee samalla tavalla kuin muutkin päivät tämän toipilaan elämässä. Pannullinen teetä on juotu, aamun paperinen lehti luettu, netistä kahlattu läpi useita lehtiä. Käväisty lukaisemassa muutamaa blogia ja nyt Télématinia seuraamassa.

Vaikka nämä tekstini ovat lähinnä päiväkirjanomaisia turinoita tylsähköstä päivärutiinistani, niin tänne saa toki kommentoida ja antaa vaikka vinkkejä hyvistä kirjoista tai puutarha-asioista tai ihan mistä tahansa.

Kirjakatsaukseni jatkuu...Luettuani eteenpäin Justine Lévyn kirjaa (Rien de Grave), lisään toisen esimerkin hänen kirjoitustyylistään, joka kertoo, että lauseet voivat olla pitkiäkin (Louise, päähenkilö, kertoo äidistään): "Elle n'était pas encore malade, ou elle ne le savait pas encore, mais elle était si mal, presque aussi mal que moi peut-être, elle l'aimait tant, pas comme moi mais elle l'aimait tant, elle non plus elle ne comprenait pas, alors elle est venue à la maison, elle m'a caressé longtemps les cheveux, elle m'a roulé un joint et je me suis endormie. Le lendemain matin, je l'ai appelé sur son portable."

Olen ihastunut Justineen, lahjakas kirjoittaja ehdottomasti, tyylissä näkyy naiiviutta, kirjailijan tietty neuroottisuus kuultaa läpi, silti niin aidon tuntuista kuvausta.