torstaina, toukokuuta 12, 2011

Hurmaavan kesäinen ilma! Palasin juuri osteopaatilta, saapastellen. Olipa mukavaa, mielelläni olisin vaeltanut vähän pitemmälle ja istahtanut rantakahvilaan. Jätin sen tekemättä, kun eilen rasitin nilkkaani jo niin paljon, että tänä aamuna en juurikaan uskaltanut ilman saapasta astua. Kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä, sitä minulta on aina puuttunut.

Puutarhasuunnittelijan kanssa olemme jo sopineet tapaamisen heinäkuulle. Mitään suunnitelmaa tai luonnosta en tosin vieläkään ole saanut, katsotaan saanko ennen tapaamistamme. Ehkä kyselen sen perään huomenissa.

Keittiöfirmakin eilen ilmoitti käyneensä ottamassa mitat paikan päällä. Sanoivat, että tuleepa talosta kiva. Ai, että sai sellainen pieni lausahdus hymyn huuliin. Sitä kärsivällisyyttä tässäkin kohdassa kaivataan; vielä pitää jaksaa puolitoista kuukautta ennen kuin pääsen taloani katsomaan. Oikeastaan lähes kaksi kuukautta. :(

Varasin tänään monta lymfahoitoa, joista olen todella iloinen. Sen rentouttavampaa hoitoa ei taida ollakaan. Nestekierto on saatava toimimaan, olen enemmän tai vähemmän vain löhöillyt viimeiset viisi viikkoa ja sitäkin ennen liikunta oli aika olematonta, joten aika stagnaatio-tilassa olen. Kyllä noin pitkä liikkumattomuus tässä iässä tuntuu vähän joka paikassa.

Nyt pieni ihana koirani haluaa seurustella. Pieni kieli lipoo kasvojani, joten kirjoittamisesta ei nyt tule mitään...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti