lauantaina, helmikuuta 04, 2012

Helmikuu on alkanut

Tammikuu meni, pikavauhtia menikin. Loppiaisen jälkeen käväisin Suomessa ja palasin kohta taas ystävättäreni kanssa Ranskaan. Kaksi viikkoa on pitkä aika, varsinkin kun vieras sairastaa toisen viikon.

Talvikin yllätti. Lunta tuli kaiken kaikkiaan 20 cm ja sen sulaminen jatkuu edelleen. Maa litisee märkyyttä. Puutarhahommat ja itse asiassa kaikki muutkin hommat seisahtuivat pariksi päiväksi, koska työmiesten oli pakko ensimmäisenä päivänä lähteä jo puolelta päivin pois, kun tieto lumentulosta kiiri kaikkien korviin ja samalla ymmärrys siitä, että teitä tullaan sulkemaan.




Seuraava päivä menikin automaattisesti lumen sulamista odotellessa. Monet tiet olivat virallisestikin suljettuja, ei pelkästään lumen takia, vaan myös lumen painosta katkenneiden ja tielle pudonneiden oksien takia. Sähköt katkeilivat kaiken päivää, mutta aurinko jaksoi lämmittää vallan ihanasti. Ja olihan se valkea lumipeite, kirkkaansininen taivas ja loistava auringonpaiste kaunista katseltavaa. Sen avulla jaksoi senkin, että portin lukko oli jäätynyt eikä olohuoneen sähkötoimista säleverhoa (mikä lie oikea nimi sille volet roulantelle onkaan?) pystynyt nostamaan ylös ennen kuin aurinko senkin sulatti. Juomavettä oli juuri riittävästi, mutta tuoretta patonkia tai croissantteja ei tietenkään kahteen päivään saatu. Onneksi pakastin pullisteli puolivalmisteita.

Viedessäni ystävättäreni lentokentälle eilen, oli oma tiemme vielä niin sohjoinen, että onnistuin alamäessä saamaan auton poikittaisluisuun, nokka milloin kohti kiviaitaa milloin toiselle puolelle lähemmäs suurempaa pudotusta ja välillä kohti alhaalla odottavaa autoa, jossa istui nuori nainen kauhusta kankeana toisen käden neljä sormea suussa. (Kaikkea sitä ehtiikin huomioida.) Hän ei uskaltanut nousta mäkeä autollaan ja oli jäänyt sinne lähes keskelle tietä mietiskelemään mitä tehdä. Huomasin myöhemmin, että hän oli kääntänyt autonsa ja lähtenyt samaan suuntaan kuin minäkin, mutta ajoi vielä puolta hitaammin kuin minä. Selvisin siis siitäkin episodista ja ehdimme lentokentälle erittäin hyvissä ajoin. Ajomatka takaisin sujui jo ihan helposti, tiekin oli ehtinyt sulaa vähän enemmän.

Puutarhaan on saatu valot vai pitäisikö niitä kutsua valonheittimiksi. Joka tapauksessa ne antavat pääasiassa valoa puille. En ole vielä nähnyt niitä iltahämärässä. Sähkömies tulee jatkamaan töitään vasta kahden viikon päästä, kun minä polkaisen tässä välillä muualle.

Kyllä on eroa sähkömiehillä. Meillä oli nyt niin ihana, ahkera ja taitava tapaus, että jäi oikein hyvä mieli eilisen jälkeen. Asiat hoituivat ja hän vieläpä puhui mielellään ranskaa kanssani, korjasi virheitäkin, mikä on minusta aivan loistavaa. Käsiteltiin Ranskan tulevat presidentinvaalit ja ranskalaisten lakkoilut monen muun asian lomassa. Edellinen sähkömieshän oli aivan päinvastainen tapaus, teki oikeastaan enemmän haittaa kuin hyvää eikä sanonut oikeastaan sanaakaan.

Jostain pitäisi vielä löytää ilmalämpöpumppu-asiantuntija. Kunnon putkimieskin olisi hyvä saada asiallisten yrittäjien yhteistyöverkostoon liitetyksi. Me harhaannuimme käyttämään suomalaisen, jo useamman vuoden Ranskassa työtä tehneen, putkimiehen ja yhdistetyn remonttireiskan palveluksia. Kuvittelimme, kuinka ihanaa onkaan, kun saadaan luotettava suomalainen tekemään vaatekaappien sisukset ja parit muut työt. Luotettavuus, mitä se on? Laadusta puhumattakaan. Hän tuli jossain vaiheessa, ei koskaan silloin kun piti eikä aina tullutkaan, teki todella surkeata jälkeä ja lupasi palata jatkamaan heti, kun palaan Ranskaan. Nyt hän on vasta kolme kertaa siirtänyt lopputöidensä tekemistä mitä erilaisimmalla verukkeilla. Katteettomia lupauksia on annettu joka kerta, pelkkää puppua syötetty. Kaiken ikävyyden lisäksi, omaa typeryyttämme, olemme maksaneet hänelle myös niistä kesken jääneistä töistä. Tähän kohtaan voi kuvitella parit suomalaiset kirosanat. Mieli tekisi julkaista kyseisen reiskan nimi jokaisessa mahdollisessa paikassa, ettei kukaan lankeaisi samaan ansaan.

Ranskalaiset (varmasti myös suomalaiset), kunnolliset yrittäjät ja ammattilaiset tekevät todella hyvää työtä, ovat ylpeitä itsestään ja työnsä tuloksista. Jostain syystä näitä tekijöitä on huomattavan vaikea löytää. Meillä on ollut loistava keittiöasentaja, puutarhuri, uima-altaan korjaaja ja nyt myös sähkömies. Hyvä juttu!

Käsittämätöntä on edelleen se, että juuri kukaan ei koskaan soita, milloin on tai ei ole tulossa. Se kuuluu siihen osaan tätä kulttuuria, jota en (vielä) ymmärrä. Lisäksi aikakäsitys on selvästi erilainen kuin meillä. Tämähän ei ole monellekaan uutta tietoa. Jos ei ole vielä lukenut jo klassikoiksi muuttuneita Peter Maylen kirjoja Provencesta, niin niistä voi ihan samaa tarinaa tavailla huomattavan nautittavasti kirjoitettuna. Lukiessaan voi hymyillä. Itse asianosaisena hymy saattaa alkuvaiheessa olla hivenen hyytyneessä tilassa. ☺

12 kommenttia:

  1. Kylläpä teillä näyttää talviselta edelleenkin. Meillä ei ole vielä lunta, mutta pakkasta on 10 astetta ja tuulta 100 km/h. Meteon mukaan kylmyys jatkuu, huomiseksi luvataan luntakin. Viinitarhurit ovat huolissaan.
    Arvaan pettymyksesi suomalaisen remonttireiskan suhteen, todella harmittava tapaus.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi5/2/12

    Luin aikoinaan ennen Ranskaan muuttoa myös Maylen Provence-kirjoja sisäänajolukemisina. Oikein olivat hupaisia sattumuksia täynnä. Pitää tosin paikkansa tuo hymyn hyytyminen kun sattumukset osuvat omalle kohdalle, mutta kyllä se siitä.
    Ja on tosiaan talvisen näköistä teillä. Saapiko udella minkälainen lämmitys teidän talossa on?
    paskeriville

    VastaaPoista
  3. Paskeriville, meillä on sähkölämmitys ja sen lisäksi takka (ei varaava). Patterit ovat sellaiset, jotka lämmittävät nopeasti, mutteivät pidä lämpöä. Siksi ilmalämpöpumppuja suunnitellaan. Levittäisivät takankin lämpöä eri puolille ja sitten kesäkaudella jäähdyttäisivät kivasti.

    Miten teillä, asutteko omassa talossa vai kerrostalossa? Toimiiko lämmitys hyvin?

    VastaaPoista
  4. Anonyymi5/2/12

    Olisikin mielenkiintoista tietää kuinka yleisiä ilmalämpöpumput ovat Ranskassa. Kerrostalossa asutaan. Lämmitys toimii periaatteesa,mutta...Ongelmana on patterien sijainti ja liian pieni koko ikkunan alla, jos ovat ikkunan alla. Sisäseinällä oleva patteri ei lämmitä olohuonetta +17 lämpimämmäksi vaikka itkis ja jalkaa polkis. Kerrospukeutuminen on valttia ja vällyt ja huovat ja huopikkaat ja ulkona pakkasessa käyskentely. Ongelmana ovat myös pahasti vetävät ikkunat sekä veto pokien ja seinän välistä, rollaadien raoista, töpselien ja valokatkaisimien reijistä jne..Talo on kymmenen vuotta vanha ja tyypillistä ranskalaista tekoa. Uusissa taloissa näyttää olevan tyylinä suunnitella ikkunat lattiaan asti, mitä en ymmärrä ollenkaan. Miten niihin asennetaan lämmitys. Lyonissakin on vuodessa monta kylmää kuukautta.
    terv. paskeriville

    VastaaPoista
  5. Anonyymi5/2/12

    Huomasin tuolta Fifistä nuo kesärenkaat näillä keleillä, huh huh. Voisi olla hyvä tarkistaa mitä Ranskan laki sanoo asiasta, ettei käy niin, että vahingon sattuessa ei vakuutus korvaa, jos on kesärenkaat alla talvikelillä.
    talvisin terv. edelleen paskeriville

    VastaaPoista
  6. En tiedä, kuinka yleisiä ilmalämpöpumput ovat. Kuitenkin olen nähnyt hyvinkin monilla samannäköisiä vempaimia, joita he kutsuvat nimellä inverter. Kuvittelen sen olevan ilmalämpöpumppu ja niihinhän saa verovähennystäkin valtiolta.

    Tuon vedon allekirjoitan tässäkin uudessa talossa. Huomasin, kuinka television antennirasiasta puhaltaa kylmää ilmaa ihan kunnolla. Meillä on sellaiset lattiaan asti ulottuvat isot ikkunat olohuoneessa, mutta niistä en ole huomannut vetävän. Patteri on niiden vieressä ja toinen yhden pienen ikkunan alla. Ne saisi laittaa puhisemaan täydellä teholla koko päiväksi ja yöksi, jos haluaisi lämpötilan pysyttelevän 20 asteessa näillä talvisäillä. Takka auttaa aika paljon, mutta sitä pitää polttaa sekä aamuin että illoin.

    Kesärenkaista: minun käsittääkseni Ranska sallii jopa nastarenkaat tiettynä aikana, muttei velvoita minkäänlaisia talvikiekkoja. Lumiketjut kuulunevat monen vakivarusteisiin, jos tietävät ajelevansa vuorilla. Meidän omassa autossa on talvirenkaat, mutta se sattui olemaan muualla, joten olen ajellut vuokra-autolla nyt ja siinä on kesärenkaat, kuten näyttää olevan kaikkien naapureidenkin autoissa. Jos tiedät asiasta enemmän, niin kerro!

    VastaaPoista
  7. Heippa,

    Olen uusi lukija ja viihdyn täällä. Hyvää luettavaa, hauskaa ja vähemmän hauskaa asiaa.

    Noista renkaista: kitkoilla saa kait ajaa milloin tahansa ja missä tahansa, kutsuvat niitä "pneus thérmodynamiques". En ole sellaisia tietenkään itse hankkinut, kun yritän naamioitua maisemaan. Talviajoa auttaa tasankomaalla asuminen, oikein ihmetyttää miten selvittiin paikassa, missä kaikki kylään johtavat tiet olivat mäkisiä.

    Harmin paikka, että osuitte juuri sen suomalaisen remppamiehen kohdalle, joka tekee huonosti hommansa...(oikeasti mitkä mahikset?), mutta onneksi on myös noita kun tekee hyvää jälkeä. Niitä kannattaakin sitten kehua kavereille ja tutuille, pistää sana kiertämään.

    Meille "asennettiin" joulukuussa ilma/vesilämpöpumppu ja tälläkin viikolla vietimme pari yötä ilman lämmitystä. Onneksi on takka. Pumpun käyttöohje on raamattua paksumpi, mutta mieheni juuri totesi, että hän osaa käyttää vekotinta paremmin kuin sitä meille fiksaamaan tullut hemmo. No nyt se toimii, mutta pitäisi vielä selvittää, miksi pumppu saa sähkötaulun pääpropun palaamaan kerran vuorokaudessa...

    Kirjottelemisiin,

    Mary Normandiasta

    VastaaPoista
  8. Oi kuinka kiva saada uusia lukijoita!

    Minäkin olen ymmärtänyt, että kitkarenkailla (kiitos oikeasta ranskalaisesta termistä!) saa ajella milloin tahansa. Sellaiset meillä on ns. talvirenkaina. En tosin tiedä, kuinka paljon ne oikeasti auttavat pahimmilla keleillä täällä. Ihan oikeasti en itse vielä ymmärrä, miten näillä mäkisillä ja kurvaisilla teillä voi selvitä pahimmilla lumi-jää -keleillä.

    Kiitos sympatiasta remppamiehen suhteen! Ihan kumma tsägä meillä.:(

    Aah, teillä siis lämpöpumppu on ollut ongelmallinen, se ei ymmärtääkseni ollut pompe à chaleur air-air, joka käsittääkseni vastaa meidän ilmalämpöpumppua? Tuntuu siltä, että Ranskassa on niin monta erilaista pompe à chaleuria, että on tärkeää tietää, mitä oikein haluaa. Me haluamme sellaisen air-airin. Saa nähdä, miten sen sitten löydämme ja asentajan ja kaikki, huoh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me valkattiin toi "air-eau" sen takia, että sen saa liitettyä talossa jo olevaan lämmitys-tsydeemiin (valurautapatterit) ja se on geotermisen lämmityksen lisäksi ainoa, josta saa vielä toistaiseksi verovähennyksen. Me teetettiin kolme hinta-arviota ja valittiin (tai luultiin niin) niistä luotettavimmalta vaikuttava firma. Me otettiin kaikista kallein pumppu, jota kaikki on suitsuttanut markkinoiden parhaana (Daikin) ja ilmeisesti pumppu toimii ihan hyvin, mutta ongelma on se, ettei nää täällä osaa sitä käyttää. Tai ainakin asennusvaiheessa pitää olla tosi tarkka. Asiaan pitää perehtyä itsekin (opiskella se raamattu kannesta kanteen vaikka sitten japaniksi) ja riivata pumpun asentanutta firmaa joka päiväisillä valitussoitoilla siihen asti, että ne tulee viimeistelemään asennuksen, korjaamaan vuotavat putket ja testaamaan parhaat asetuksen pumpun toimintaa ohjaavassa pientietokoneessa...

      Hei ei tää tietenkään tarkoita sitä, että kaikille käy näin. Eihän?

      Toivotaan, että tuo air-air on yksinkertaisempi. Onnea projektiin!

      Poista
  9. Anonyymi11/2/12

    Tämähän on mielenkiintoista, syntyy keskustelua rakentamisesta ja liikenteestä. Tarkoitan tietysti kitkarenkaita kun puhun talvi-sellaisista. Omassa autossa talvella aina sellaiset alla, kun tulee liikuttua eestaas Saksan ja Ranskan väliä. Muilla ei pärjäisi eikä edes saisi ajella, lisäksi ketjut matkassa vuorten kiemurateitä varten. Ranskan liikennelaista ei ole aavistustakaan, hirvitti vain nuo sinun liukumisesi.
    Rakentamisesta: aika moni hankkii ulkomaan asuntoonsa saunan. On kylmällä edes yksi lämmin paikka, eikä helteelläkään ole ollenkaan hullumpi olla olemassa. Ei teillä? Kaikkihan eivät tietysti ole saunaihmisiä.
    paskeriville

    VastaaPoista
  10. @Mary: varmasti täysin järkevä päätös air-eau:n suhteen teillä. Hyvä huomautus siitä, että air-air ei enää oikeutakaan verohelpotuksiin! Me olemme miettineet Hitachia tai Daikinia, mutta jostain syystä kukaan ei osaa neuvoa luotettavaa myyjää/asentajaa. Ilmiselvästi nämä laitteet eivät ole kaikille tuttuja. Naapurustossa kyllä näkyy seinillä niitä ulkoyksiköitä; jostain ovat ne siis hankkineet.

    Toivottavasti sitten, kun saamme air-airin hankituksi ja asennetuksi, osaamme sitä myös käyttää. Meillä on Suomessa ollut ilmalämpöpumppu eikä siinä ollut mitään ongelmia. Ranskalaiset voivat tietenkin onnistua tekemään senkin käytöstä suurta taidetta!

    @Paskeriville: Olemme saunaihmisiä ja sauna on suunnitelmissa tulevaisuudesssa. Emme rakennusvaiheessa halunneet sotkea mitään (ja nyt jälkiviisanakin sanon: onneksi). Jonain päivänä!
    Oletteko te rakentaneet saunan asuntoonne?

    Juu, ne kitkarenkaat kuuluvat meidän autoomme, mutta kun meillä on vain yksi auto Ranskassa ja kaksi käyttäjää, niin nyt on käynyt niin, että talvirengasauto huristelee ympäri Eurooppaa ja tämä täti ajelee kesärenkaisella vuokra-autolla Ranskanmaalla. Täytyy harkita, siirretäänkö Suomi-autokin lopulta tänne...

    VastaaPoista
  11. Anonyymi12/2/12

    Sauna-asiaa: leikittiin ajatuksella rakentaa sauna kylppärin viereiseen makuuhuoneeseen, väliseinään olisi saanut oviaukon ja kylpyhuoneen suihku olisi ollut kätevästi käytettävissä. Tämä siksi, että talo oli vasta rakenteilla ja oli mahdollista tehdä omia muutoksia, kuten teimmekin. Jätimme yhden väliseinän kokonaan pois ja näin olohuoneesta tuli isompi. Samoin poistatimme oven seinineen eteisestä olohuoneeseen ja saimme valoisamman eteisen. No ei liity saunaan nämä muutokset, mutta ehkä jonkinlainen pieni "valmissauna" olisi ollut mahdollinen. Ilmastointi/tuuletus vähän arvelutti. Samoin vaikutus asunnon myyntiarvoon sitten aikanaan. Ehkä tällaiset rakennelmat vaatisivat myös jonkin luvan jostain, tiedä häntä. Tai voisihan saunan hävittää, siis purkaa asuntoa myytäessä.
    paskeriville

    VastaaPoista