Helmikuu on alkanut

Tammikuu meni, pikavauhtia menikin. Loppiaisen jälkeen käväisin Suomessa ja palasin kohta taas ystävättäreni kanssa Ranskaan. Kaksi viikkoa on pitkä aika, varsinkin kun vieras sairastaa toisen viikon.

Talvikin yllätti. Lunta tuli kaiken kaikkiaan 20 cm ja sen sulaminen jatkuu edelleen. Maa litisee märkyyttä. Puutarhahommat ja itse asiassa kaikki muutkin hommat seisahtuivat pariksi päiväksi, koska työmiesten oli pakko ensimmäisenä päivänä lähteä jo puolelta päivin pois, kun tieto lumentulosta kiiri kaikkien korviin ja samalla ymmärrys siitä, että teitä tullaan sulkemaan.

Seuraava päivä menikin automaattisesti lumen sulamista odotellessa. Monet tiet olivat virallisestikin suljettuja, ei pelkästään lumen takia, vaan myös lumen painosta katkenneiden ja tielle pudonneiden oksien takia. Sähköt katkeilivat kaiken päivää, mutta aurinko jaksoi lämmittää vallan ihanasti. Ja olihan se valkea lumipeite, kirkkaansininen taivas ja loistava auringonpaiste kaunista katseltavaa. Sen avulla jaksoi senkin, että portin lukko oli jäätynyt eikä olohuoneen sähkötoimista säleverhoa (mikä lie oikea nimi sille volet roulantelle onkaan?) pystynyt nostamaan ylös ennen kuin aurinko senkin sulatti. Juomavettä oli juuri riittävästi, mutta tuoretta patonkia tai croissantteja ei tietenkään kahteen päivään saatu. Onneksi pakastin pullisteli puolivalmisteita.

Viedessäni ystävättäreni lentokentälle eilen, oli oma tiemme vielä niin sohjoinen, että onnistuin alamäessä saamaan auton poikittaisluisuun, nokka milloin kohti kiviaitaa milloin toiselle puolelle lähemmäs suurempaa pudotusta ja välillä kohti alhaalla odottavaa autoa, jossa istui nuori nainen kauhusta kankeana toisen käden neljä sormea suussa. (Kaikkea sitä ehtiikin huomioida.) Hän ei uskaltanut nousta mäkeä autollaan ja oli jäänyt sinne lähes keskelle tietä mietiskelemään mitä tehdä. Huomasin myöhemmin, että hän oli kääntänyt autonsa ja lähtenyt samaan suuntaan kuin minäkin, mutta ajoi vielä puolta hitaammin kuin minä. Selvisin siis siitäkin episodista ja ehdimme lentokentälle erittäin hyvissä ajoin. Ajomatka takaisin sujui jo ihan helposti, tiekin oli ehtinyt sulaa vähän enemmän.

Puutarhaan on saatu valot vai pitäisikö niitä kutsua valonheittimiksi. Joka tapauksessa ne antavat pääasiassa valoa puille. En ole vielä nähnyt niitä iltahämärässä. Sähkömies tulee jatkamaan töitään vasta kahden viikon päästä, kun minä polkaisen tässä välillä muualle.

Kyllä on eroa sähkömiehillä. Meillä oli nyt niin ihana, ahkera ja taitava tapaus, että jäi oikein hyvä mieli eilisen jälkeen. Asiat hoituivat ja hän vieläpä puhui mielellään ranskaa kanssani, korjasi virheitäkin, mikä on minusta aivan loistavaa. Käsiteltiin Ranskan tulevat presidentinvaalit ja ranskalaisten lakkoilut monen muun asian lomassa. Edellinen sähkömieshän oli aivan päinvastainen tapaus, teki oikeastaan enemmän haittaa kuin hyvää eikä sanonut oikeastaan sanaakaan.

Jostain pitäisi vielä löytää ilmalämpöpumppu-asiantuntija. Kunnon putkimieskin olisi hyvä saada asiallisten yrittäjien yhteistyöverkostoon liitetyksi. Me harhaannuimme käyttämään suomalaisen, jo useamman vuoden Ranskassa työtä tehneen, putkimiehen ja yhdistetyn remonttireiskan palveluksia. Kuvittelimme, kuinka ihanaa onkaan, kun saadaan luotettava suomalainen tekemään vaatekaappien sisukset ja parit muut työt. Luotettavuus, mitä se on? Laadusta puhumattakaan. Hän tuli jossain vaiheessa, ei koskaan silloin kun piti eikä aina tullutkaan, teki todella surkeata jälkeä ja lupasi palata jatkamaan heti, kun palaan Ranskaan. Nyt hän on vasta kolme kertaa siirtänyt lopputöidensä tekemistä mitä erilaisimmalla verukkeilla. Katteettomia lupauksia on annettu joka kerta, pelkkää puppua syötetty. Kaiken ikävyyden lisäksi, omaa typeryyttämme, olemme maksaneet hänelle myös niistä kesken jääneistä töistä. Tähän kohtaan voi kuvitella parit suomalaiset kirosanat. Mieli tekisi julkaista kyseisen reiskan nimi jokaisessa mahdollisessa paikassa, ettei kukaan lankeaisi samaan ansaan.

Ranskalaiset (varmasti myös suomalaiset), kunnolliset yrittäjät ja ammattilaiset tekevät todella hyvää työtä, ovat ylpeitä itsestään ja työnsä tuloksista. Jostain syystä näitä tekijöitä on huomattavan vaikea löytää. Meillä on ollut loistava keittiöasentaja, puutarhuri, uima-altaan korjaaja ja nyt myös sähkömies. Hyvä juttu!

Käsittämätöntä on edelleen se, että juuri kukaan ei koskaan soita, milloin on tai ei ole tulossa. Se kuuluu siihen osaan tätä kulttuuria, jota en (vielä) ymmärrä. Lisäksi aikakäsitys on selvästi erilainen kuin meillä. Tämähän ei ole monellekaan uutta tietoa. Jos ei ole vielä lukenut jo klassikoiksi muuttuneita Peter Maylen kirjoja Provencesta, niin niistä voi ihan samaa tarinaa tavailla huomattavan nautittavasti kirjoitettuna. Lukiessaan voi hymyillä. Itse asianosaisena hymy saattaa alkuvaiheessa olla hivenen hyytyneessä tilassa. ☺